Miia Johansson

Erilainen Halloween-meikki

helppo halloween meikki

Halloween on ihanaa aikaa, koska silloin saa olla oma luova itsensä. Itse en pidä karmaisevista meikestä, koska mielestäni maailmassa on jo muutenkin niin paljon pahaa. Hyvismeikitkin ovat todella kivoja Halloweenia varten.

img_3022

Löysin Youtuben syövereistä aivan ihanan Halloween-meikkitutoriaalin ja päätin kokeilla sitä itse. Meikin teko vei kyllä aikaa, mutta se ei ainakaan ole vaikeimmasta päästä. Myöskään tähän meikkiin ei tarvitse kovinkaan monta “työkalua”, jotta se onnistuu.

img_2882

Tässä kolme avaintuotetta, joita käytin meikkiä varten:

1. Musta rajaus

Kokeilin geelimäistä rajausta aluksi, mutta huomasin, ettei sen avulla saanut tarpeaksi selkeitä rajoja. Tämä theBalmin Schwing nestemäinen rajauskynä* oli ehdottomasti paras tähän touhuun.

img_3034

2. Valkoinen meikkikynä

Nyxin jumbo eye pencil sävyssä milk* on aivan loistava tähän hommaan. Valkoiset pisteet sai tehtyä helposti, kun terä oli vähän tylppä. Tätä väriä oli myös helppo lisätä huuliin tuomaan kolmiulotteista vaikutelmaa.

img_2892

3. Pinkki kestävä puna

Tämä theBalmin long lasting liquid lipstick* värissä chivalrous onkin vilahdellut blogissani useaan otteeseen. Kestää kuin tauti ja koostumus on ihanan kevyt. Näitä löytyy kokoelmistani jo neljä ja unelmana olisi saada ne kaikki. Tykkään käyttää värikkäitä punia, mutta haluan silloin, että ne myös pysyvät. Perus huulipunissa ei vain sellaisia ole.

img_3026

Tässä vielä ohjeistusta meikin tekoon. Hauskoja juhlia kaikille!

*sisältää mainoslinkin

Tilaa
Notify of
guest

25 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Riia
Riia
8 years ago

Wauuu! Huippuhieno!

Maria
Maria
8 years ago

Aivan upea!
Minäkään en tykkää niistä zombie- sun muista tyypillisistä Halloween-meikeistä, mutta tämä on jotain mahtavaa!

Inga
Inga
8 years ago

Sika hieno! Ja totta – maailmassa on jo tarpeeksi pahaa..

Anniina
Anniina
8 years ago

Voi jestas kuinka hieno!! ? tekee itsekin mieli kokeilla, tosin lopputulos näyttäisi varmasti siltä, että 3-vuotias tyttäreni olisi kaivanut äitin meikkipussin kaapista. ?

Eva
Eva
8 years ago

Törkeän hieno!!! Olet kyllä tosi taitava jo 🙂 .

SiniV
SiniV
8 years ago

Vau, onpa hienosti toteutettu! Ja mielestäni huomattavasti hienompi kuin videon tutoriaalissa, oot sä kyllä taitava!

Diana
Diana
8 years ago

Tosi kivan näköinen ja erillainen naamiais/halloween meikki! Olet taitava! 🙂 Tästä inspiroituneena keksin vihdoin, miten sonnustaudun halloweeninä… Ei tule pop arttia, mutta naamaan värejä kuitenkin. ^_^

Diana
Diana
8 years ago
Reply to  Miia Ezen

Enpä voi vielä paljastaa, sillä tiedän kekkereihin kutsuttavissa olevan muitakin blogiasi lukevia ja pitää päästä yllättämään, kun avaan oven! 😀

Iina
Iina
8 years ago

Ihan huippu look!

Mä itse kokosin kans kollaaseja eräästä mieleeni tulleesta halloween asusta, ja ehkä sä halusisit kokeilla kollaasini meikkiä! Sun maskeeraustaidot on miljoona kertaa paremmat kun mun, ja siksi oiskin mielenkiintoista nähdä tämä sun toteuttamana 😀

http://iinaemiliasd.blogspot.fi/2016/10/if-i-celebrated-halloween-id-dress-up-as.html

Laila
Laila
8 years ago

Moikka! Ajattelin heti sinua kun näin tämän 🙂 ehkä siitä on sinulle hyötyä.http://www.brit.co/halloween-makeup-looks/

Anonymous
Anonymous
8 years ago

Maailman tylsin meikki. Pelottavat maskeeraukset ovat paljon vaativampia ja hienompia.

Milla
Milla
1 month ago

Mitä suosittelisit kasvoille jos haluaa valkoisen halloween naaman? Grimasin valkoinen kasvomaali on niin öljyinen ja paksu, onko se ainoa vaihtoehto?