Viimeaikojen tapahtumia: yhteenmuuttoajatuksia ja yli 10 muuta juttua

29.09.2016

2016-09-241

Elämäni on muuttunut täysin päälaelleen, mutta tunnen viihtyväni juuri näin ja vielä paremmin kuin koskaan. Koulu on imaissut tämän tytön täysillä mukaan ja se on tuonut mukanaan niin paljon kaikkea jännää, josta ainakin yhden suuren jutun näette tekin pian täällä blogin puolella. Nyt kuitenkin mennään näihin pieniin snapshotteihin, joita olen kiireissäni pitkin viikkoja napsinut.

1. Oopperameikki

Olenkin jo täällä blogin puolella kertonut, että heti ensimmäisenä koulupäivänä lähdin mukaan Los Elementos -oopperaan. Ensi-ilta on jo tällä viikolla ja olen saanut kunnian tehdä yhden laulajan maskin. Tämä ei tietenkään ole mikään kauneusmeikki, koska meikin pitää näkyä viimeisille riveille asti.

2. Kampaajaleikkejä

Yhden päivän olen päässyt jo harjoittelemaan kampauksia. Ihan perusjuttuja tehtiin ja yllätyin kuinka helppoa se on, kun on vain oikeat välineet ja tietenkin tekniikka. Innolla odotan jo seuraavaa kampaustuntia.

3. Kauneusmeikkileikkejä

Olemme päässeet kauneusmeikkipuolella jo kolmessa viikossa iltameikkiin asti. Tein tämän syksyisen juhlameikin ihanalle opiskelijakaverilleni. On ollut ilo huomata kuinka erilaisia tekniikoita kaikki käyttävät meikatessa. Mikään ei ole väärin – ainoastaan lopputulos ratkaisee.

4. Vesiputous

Tämäkin kampaus syntyi hetkessä, kun tajusin sen helppouden.

2016-09-242

5. Lemppariravintola

Tämän hetkinen suosikkiravintolani Helsingissä on Mikonkadulla sijaitseva Shanghai Cowboy. Vain 30 eurolla saa kolmen ruokalajin herkullisen meksikolaisen illallisen.

6. Lempparicocktail

Samoisen ravintolan cocktailit ovat niin hyviä. Oma lempparini on tämä listan ykkösenä löytyvä Chili mule -cocktail. Nykyään tosin käyn ulkona niin harvoin, että parin tällaisen jälkeen minusta tulee kikatteleva pikkutyttö ja tunnin päästä olen valmis nukkumaan. Mihin on kadonnut se entinen bilehile?

7. Vain Elämää

Olen niin onnellinen, että Vain Elämää taas alkoi. Hyvän mielen ohjelmat on niin mun juttu! Seurannassa on ollut myös uusin Ensitreffit Alttarilla, vaikka katsonkin sitä nykyään ihan eri tavoin. Uskon, että parien ympärillä tapahtuva hehkutus saa kenet vaan ihastumaan keneen vaan. Katsotaan miten parien käy. Toivon heille tietenkin kaikkea hyvää.

8. Behind the scenes

Tällä viikolla ensi-iltaan tulevalla Los Elementos -oopperalla on huipputekijät. Kuvassa saatatte ehkä bongata Tähdet Tähdet -ohjelmastakin tutun Essi Luttisen ja lahjakkaan ohjaajan Ville Saukkosen.

2016-09-240

9. Perheeni

Koirani Bertta on ihastunut niin täysiä poikaystävääni. Heidät tapaa usein kylkikyljessä sohvalla tai näin lattialla köllötellen. Olemme miettineet myös yhteenmuuttoa, koska vietämme kaiken mahdollisen ajan kuitenkin saman katon alla. Se summa, jonka maksamme yhteensä kahdesta kalliista Helsingin vuokra-asunnosta on aivan jäätävä, joten lusikoiden yhteenlaitto saattaa ollakin aivan lähitulevaisuuden juttuja.

10. Meikkaajan työkaluja

Yksi hyvin tärkeä asia meikkaajan työssä on ergonomia. Meikkejä ja hiusjuttuja tulee kannettua ympäriinsä useita kiloja, joten päätin hankkia Zucan perässä vedettävän rinnalle saman merkin repun. Kallis, mutta hyvä investointi tulevaisuuden uralle. Tässäpä siis minä hymysuin aamuvarhaisella, kun lähetti toi tämän mieluisan paketin.

11. Man flu

Okei, taitaa olla tämä otsikko hieman harhaan johdettu, vaikka diagnosoinkin taudin ensin miesflunssaksi. Noin neljän päivän ajan kotini parvella asusteli väsynyt mies poskiontelontulehduksessa.

12. Tuttu näky kylppärissä

Viimeaikoina siveltimiä on tullut käytettyä lähes päivittäin. Nämä ovat siis osa niistä siveltimistä, joilla meikkaan muita. Omaan naamaan käytettävien siveltimien pesussa pitäisi vähän skarpata. Pienessä yksiössä tila käy ahtaaksi ja sen vuoksi nämä pikkutaitelijan välineet saavatkin kuivua rauhassa kylppärin lattialla ja tietenkin puhtaan pyyhkeen päällä.

2016-09-243

13. Gloria Fashion Show

Pääsin pari viikkoa sitten Nivean kutsumana ensimmäistä kertaa elämässäni muotinäytökseen. Show oli huikea ja mallit kuin toisesta maailmasta – missä noin ylvään ja persoonallisen näköisiä ihmisiä sikiää?

Rikoskumppanikseni kutsuin hyvän ystäväni, muotibloggaaja Annan.

20160927_184705-002

14. Ystävyys

Vaikka koulu on täynnä uusia jänniä juttuja ja imen oppia pesusienen lailla, yksi huikein asia on uudet opiskelijakollegani. Meillä on aivan huikean lahjakasta porukkaa ja uskon saavani monta uutta ihanaa ystävää.

  • Markit

    Ihana hyväntuulen postaus. On näitä “ilosanomia” sitten mukava lukea. Tuo viimeinen kuva, aivan kuin tekonaama isketty jonkun päähän. Paitsi että tuo ihana “kultasilmä” kertoi, että Miia kasvothan siellä alla on. ?
    Mitä tulee miesflunssaan… Kyllä se on olemassa. Olen tullut vuosien varrella siihen tulokseen, että kun miehellä on flunssa, ei sen surkeampaa ihmistä olekaan. ?. Hoivata pitää kovasti ja helliä, että paranee. Toisaalta, hoivaaminen on kivaa.
    Kiitos kivasta postauksesta. On mukavaa, kun kerrot koulujuttuja.?

    • Miia Ezen

      Kiitos Markit! 🙂 Hih.. joo tuo maski oli kyllä niin hyvin tehty! Tekijä siis takana.

      Uskon myös vahvasti miesflunssan olemassaoloon. 😀

      Ja koulujuttuja on tulossa lisää. Niin upeita juttuja tuolla opitaan ja tehdään. 🙂

  • Berni

    Yhteenmuutto <3

    Niin onnellinen sun puolesta – go girl!

  • Eea

    Moi!
    Pikainen kysymys! Ollaan huomen aamulla lähdössä reissuun pelkillä käsimatkatavaroilla. Ja voi tätä tuskaa. 1 litran pussukkaan pitää saada mahtumaan kaikki nestemäinen kosmetiikka/hius/hygieenia -tarvike. Ei hyvältä näytä vaikka olenkin kaiken karsinut minimiin ja laittanut pienempiin pulloihin. Voitko please kertoa että lasketaanko irtopuuteri ja luomivärit nesteiksi, jos saisi vähän kevennettyä pussin sisältöä? Kiitos etukäteen!! 🙂

    • Miia Ezen

      Heips! Finavian sivuilla löytyy hyvin tietoa mikä on nestettä. Puuterit ja luomivärit ei ole siis nestettä. ? Hyvää matkaa! ?

  • Eeva

    Miten hienoja meikkauksia ja kampauksia.Sitte toi viimeinen kuva jos ilmestyis nurkan takaa niin karkuun ja äkkiä,hieno meikkaus mut pelottava.
    Kyllä Bertta kertoo kenestä kannattaa pitää kiinni.Onnea vaan ruusumiehelle et on löytänyt Miian.

    • Miia Ezen

      Kiitos Eeva! Joo, hienosti koulukaveri teki tuon “maskin”. Ja uskon kyllä kanssa, että Bertta sen parhaiten vaistoaa. <3

  • Inga

    Onko anna aloittanut taas bloggaamaan? IIk.. Ihanaa!

  • Ida

    Vanhojentanssimeikkivideo olisi aivan mahtava jos sellaisen joskus ehtisit väsätä! Olisi kiva oppia tekemään oikean vahvuinen meikki niin, että se näkyy kauemmaksikin mutta myös niin, että se näyttäisi kivalta läheltä 🙂

    • Miia Ezen

      Heips Ida! Hyvä idea! Tämä varmasti onnistuu. Onneksi vanhojentanssiin on vielä vähän aikaa. 🙂

  • Anniina

    Ihania jänniä asioita elämässäsi! ? Mahtavaa kun opiskelu tuntuu itselle oikealta ja vie mennessään!

    • Miia Ezen

      Joo on kyllä upeaa! Enpä olis arvannut, että tämän ikäisenä löytää oman juttunsa. 🙂

  • Mari

    Kuumeisesti odottelen uusia helppoja hiustenlaitto vinkkejä ja kaiikea kivaa mitä koulussa opit!
    Onnea yhteiseloon.

    • Miia Ezen

      Kiitos Mari! Joo, paljon on hyviä vinkkejä kyllä tullut, mutta odotan innolla huomisen hiusoppituntia. EIköhän sieltä tule oppi jos toinenkin ruudun toiselle puolelle. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram