Viikon parhaat

Viime viikko pyörähti käyntiin flunssan kourissa ja vietin sen tekemällä “hotellikuolemaa” Jyväskylän työreissulla. Olen hirmuinen ruoan ahmija kipeänä ja naureskelin itsekseni kuinka ihmeessä pystyinkään tuhoamaan kauranyyhtö hampparin, bataattiranskikset, rahkan, litran vadelmia, kaksi nektariinia, juustosalaatin ja kanan koiven yhdessä illassa. Kaikki paitsi rahka meni.

Tsemppasin flunssineni ja lähdin keskiviikkona työreissulle Pariisiin. Jollain ihmeen tuurilla sain työvuorolistalleni sellaisen vuoron, että meillä oli koko päivä aikaa pyöriä Pariisissa. Olin edelleen kovin flunssainen, joten näytän useissa kuvissa niin räjähtäneeltä, etten edes kehtaa niitä täällä julkaista. Yllä oleva Notre Dame -selfie on ainut ihan ok kuva runsaalla “face blur” -filtterillä.

Kävelimme koko päivän ympäri kaunista Pariisia ja koukkasimme myös lempparialueeni läpi, joka on Le Marais. Outoa kyllä, että viimeaikaset terroristi iskut saivat tämänkin reissaajan hiukan varpaisilleen ja muutaman kerran ajatuksiin hiipi, että mitä jos.

Niinhän siinä kävi, että torstaina flunssa kaatoi tämän reissaajan ja jätin leikin kesken ensimmäisen lennon jälkeen. Onneksi lauantaina olin jo kunnossa ja pääsin kokemaan Flow-festarit ensimmäistä kertaa. Näiden festareiden kohokohta oli ihanan Pian ja hänen miehensä järjettömän upea brunssi pannareineen ja salottisipulipiiraineen smoothien ja Bloody Maryn kera.

Saanko sanoa rehellisesti? Minä sanon. Flow-festarit olivat mielestäni ihan ok. Mielestäni paikka oli ylikallis baari, johon oli korkea pääsymaksu. Jos olisin ymmärtänyt Flow-musiikin päälle jotain, niin olisin rakastanut näitä festareita. Muuten tällaisia baarikeskittymiä on ulkomailla harva se maassa erilaisissa tapahtumissa aivan ilmaiseksi. Eli Flow-fanit – älkää liiskatko minua. Tiesin kyllä mitä musiikkia on luvassa, mutta ilmapiiriä on kehuttu niin paljon, että luulin se olevan jotain hyvinkin poikkeuksellista.

Seura oli tosin poikkeuksellisen hyvää, joten narina loppuu tähän. Olihan nuo festarit kiva kokea. Silti ensi vuonna marssin mielummin Jysäreille tai jopa Weekendiin. Olen kova 90-luvun musiikin tahdissa sheikkaava ja tarvittaessa aamutunneille asti teknon tahdissa reivaaja. En ehkä näytä siltä, mutta “Oh boy, I’ve got the moves!” Hih – vai pitäisikö sanoa hik.

Flow-meikkiä oli tosin näin meikki-intoilijana kiva miettiä. Päädyin siis “cut crease” -luomiväriin, jonka kumppaniksi laitoin luomivakoon glitterrajauksen. Ei ehkä lemppari lookkini, mutta pääsinpähän harjoittelemaan jotain uutta.

Hei muuten – tästä postauksesta piti tulla syvällinen mietiskely siitä kuinka jokaisesta päivästä pitäisi olla kiitollinen. Tämä viikko on nyt ollut melko poikkeuksellinen itselleni, mutta joskus myös tällaista menoa ja meininkiä ei osaa arvostaa ja kaikkeen matkustamiseenkin turtuu. Pitää siis pysahtyä ja sanoa itselleen: “Hei nainen – mieti mitä kaikkea ihanaa tällä viikolla on tapahtunut!”

Suosittelenkin siis harrastamaan ihan tavallista arkipäivän kiitollisuutta, koska sen avulla tajuaa kuinka ihanaa elämä on ja olo on paljon onnellisempi. Ja hei – tähän ei tarvita Pariisin matkoja ja Flow-lippuja vaan siihen riittää vaikka täydellisen pehmoinen avokado tai naapurin iloinen hymy. Ällöpositiivista? Mutta toimii.

Olenkin joskus sanonut, että olen koukuttanut itseni lopullisesti lentokoneisiin. Kuinka outoa se onkaan, niin Malmin Airshow oli omasta mielestäni huikeampi kuin Pariisin matka tai viimeisen päälle järjestetty Flow-festivaali. Call me weird!

 

Päätä huimaavia temppuja tekevät taitolentäjät, helikopterista hyppäävät ukkelit ja hornetin korvia riipivä meteli ei jätä ketään kylmäksi. Myönnetään – olen ilmailufriikki.

Kaiken tämän lomassa löysin itseni vielä oman kullan kainalosta ja ainoan kuvan olen siitä ikuistanut Snapchattiin. Siitä teille tässä kopio. Viikon parhaan hetken näet siis alla. Miten se pappi sanookaan? “Kaikista suurin on rakkaus.”