Cinderellat lomalla

16.06.2016

P1110691

Aamupalaa omalla parvekkeella ja löhöilyä omalla uima-altaalla. Siitä lähti käyntiin lomamme keskellä Zadarin esikaupunkialuetta Kroatiassa – kaukana turistialueista. Asuntomme omistaja on aivan huikea tyyppi ja hän monen muun kroatialaisen kanssa on näyttänyt meille todellista ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta.

Zadar on noin Lahden kokoinen kaupunki. Se on kaukana Splitin ja Dubrovnikin turistirysistä ja sopii todella hyvin paikallisesta elämästä nauttiville turisteille. Slovenian rekisterikilpi autossamme herättää kuitenkin hieman mielipiteitä, koska naapurisuhteet siihen suuntaan ovat hieman tulehtuneet. Suomalaisuutemme huomattuaan he tosin lämpenevät ja nyrpeys muuttuu hymyksi. Onneksi emme vuokranneet autoa Bosnian puolelta, koska sodan haavat eivät ole vielä arpeutuneet ja erityisesti heistä ei täällä pidetä.

P1110700 P1110694

Oma auto ja uima-allas ovat olleet meidän juttu tällä lomalla. Olemme käyneet hienoilla rannoilla ympäri lähialueita ja ilman autoa se olisi ollut melko vaikeaa. Uima-allas toimi erinomaisena stressin lievittäjänä ensimmäisinä lomapäivinä. Spotify on soittanut meille lomamusiikkia ja oma jääkaappi on antanut meille kylmiä juomia.

P1110712 P1110709

Muutamana päivänä halusimme vain kokkailla kotona ja jutella tyttöjen juttuja. Vaikka ruoka ei ravintoloissa olekaan kallista, niin näin säästää aina vähän rahaa ja saamme olla ihan omassa rauhassa. Eikö se ole ihan meidän suomalaisten juttu? Oma rauha.

P1110755

Olemme kuluttaneet myös jonkin verran Zadarin vanhan kaupungin katuja. Vesiurut olivat uusi huikea kokemus, joita en ole koskaan nähnyt tai kuullut missään (postauksen neljäs kuva). Paikalliset istuskelivat vesiuruilla ja nauttivat juomia hyvässä seurassa urkujen säestäessä taustalla.

Paikallisia juomia taas nautimme kaupungin suosituimmassa yökerhossa nimeltään Svarog. Tästä on näköjään muodostunut minun ja Tian jokaisen reissun “pakollinen” juttu, kuten TÄLLÄ New Yorkin reissulla. Kerran lomassa pitää päästä kunnolla “bilettämään”. Eipä ole tosin koskaan ollut sellaista vientiä missään yökerhossa, kuin Kroatiassa. Kädestä vietiin pois juuri saadut juomat, koska jo seuraava mies halusi tarjota lisää. Muuten kroatialaiset miehet ovat hyvin kohteliaita ja kovin suomalaisen oloisia. Aitoja, fiksuja ja muutaman juoman jälkeen uskalsivat jopa lähestyä.

Nämä kaksi tyttöä tekivät kuitenkin Cinderellat noin kello neljä aamulla ja suuntasivat iloisesti nauraen kohti omaa kroatialaista kotia. Jälkeen ei jäänyt lasikenkiä, koska sellaisen olen jättänyt Suomeen – sille omalle tulevalle miehelle.

P1110750

P1110746

REISSUVINKIT:

  • Parkkeeraus maksaa lähes joka puolella, jopa kauppojen pihoilla. Parkkipirkot ovat todella aktiivisia ja sakot tulee varmasti. Me saimme yhden sakon, joka oli onneksi vain 100 kunaa eli noin 13 euroa.
  • Auto kannattaa vuokrata Slovenian puolelta, koska se on siellä huomattavasti edullisempaa. Tietenkin vain silloin, jos aiot yhdistää Slovenian toiseksi matkakohteeksi.
  • Paikalliset supermarketit ovat yllättävän hintavia. Jos kokkaat ruokasi itse, suosittelen käymään Lidlissä.
  • Vuokraamamme asunto on Airbnb:n kautta ja löydät sen TÄÄLTÄ. Vahva suositus!
  • Suosittelen lämpimästi tutustumaan paikallisiin, koska he ovat aivan uskomattoman ystävällisiä ja mukavia. Olimme todella yllättyneitä kuinka kaiken ikäiset puhuivat englantia.
  • Annn

    Kuulostaa ihanalta lomalta! Nauttikaa 🙂

    • Miia Ezen

      Kiitos! ? Täällä viedään jo viimeistä lomapäivää. ?

  • son_of_zagreb

    “Onneksi emme vuokranneet autoa Bosnian puolelta, koska sodan haavat eivät ole vielä arpeutuneet ja erityisesti heistä ei täällä pidetä.”

    Bosnialaisista pidetään kyllä, serbeistä ei. Sota oli sebrejä vastaa.

  • Sara|Sara's Fab Life

    Latasin puhelimeen tuon AIrBNB:n ja onko se hinta mikä näkyy, niin vain 1 yön hinta?

  • Rose

    Ihanaa, tiistaina lähtee oma lento Kroatiaan ?

  • Kristina

    Lahdessa on vesiurut! 😀

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram