Beauty Blender hypetyksen arvoinen?

01.06.2016

P1110497

Voiko oikeasti olla mahdollista, että yksi meikkisieni vain on ylitse muiden? Vai onko tämä vaan yhtä hypetystä tietyn tuotteen ympärillä? Miten nyt voi olla, että näin yksinkertaista tuotetta ei muut merkit osaisi tehdä? Päätin ottaa siitä selvää.

Otin Beauty Blenderin rinnalle kokeiluun Real Techniquesin miracle complexion spongen (saatu), koska olen kuullut, että juurikin tämä sponge yltäisi Beauty Blenderin rinnalle. Tässä tulokset ja mielipiteeni.

P1110493

Beauty Blender* oli siis täyttä rakkautta heti ensimmäisestä käyttökerrasta. Sen avulla levittyy mikä tahansa meikkivoide ja peitevoide (jopa irtopuuteri) iholle kuin iholle. Beauty Blenderiä käytetään siis AINA kostutettuna. Meikistä ei tule kakkumainen tai paksu ja tuotteet levittyvät tasaisesti. Kuivaihoiselle tämä sopii erityisen hyvin, koska sillä voi levittää myös irtopuuterin. Tällöin puuteri sulautuu nätisti meikkivoiteen kanssa eikä jää ihon pinnalle nk. leijumaan tai kiinnity kaikkiin kuiviin kohtiin ruman näköisesti.

Useat meikkitaiteilijatkin ovat siirtyneet Beauty Blenderiin meikkisiveltimen sijasta. Uskoisin Beauty Blenderin käytön olevan myös suosittua sen vuoksi, että muodissa on nyt heleä ja kuulas meikki. Siveltimen käyttö meikkivoiteen lisäämisessä saattaa tehdä vähän raskaamman lopputuloksen. Tämä tietenkin riippuu meikkivoiteesta, siveltimestä ja ovatko ne keskenään hyvä “match”.

P1110494

Real Techniquesin miracle complexion sponge* on malliltaan hieman erilainen, mutta sitä käytetään aivan samanlailla kuin Beauty Blenderiä. En ole tosin vielä oikein ymmärtänyt sen “muotojen päälle”. Lopputulos tuntuu ainakin suht samanlaiselta. Pidän sen väristä enemmän, koska lika eli meikkivoide ei näy siinä heti. Sponge on hieman järeämmän oloinen kaveri ja siksi se tuntui käytössä hieman oudolta. Syynä saattaa olla vain se, että olen niin tottunut Beauty Blenderiin. En ole tosiaankaan vielä käyttänyt tätä spongea niin kauan, että voisin sen täysin teilata. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että se on vain Beauty Blenderin korvike, jos tämä pinkki ensirakkauteni on hävöksissä.

Kaiken kaikkiaan meikin lopputulos tuntuu samalta, mutta meikkisienten koostumus on erilainen. Real Techniquesin sponge on myös paljon edullisempi. Nyt esim. TÄÄLTÄ* saa kaksi spongea hintaan 19,90€, kun taas vain yhden Beauty Blenderin saa TÄÄLTÄ* hintaan 19,70€. Tottumuksesta ja sen pehmoisemman olemuksen puolesta kallistun kuitenkin Beauty Blenderin puolelle. Tätä rakkautta on siis vaikea päihittää. Onko sinulla omia kokemuksia näistä tai muista meikkisienistä?

TÄSSÄ videossani näet Beauty Blenderin käytöstä tutoriaalia.

*tähdellä merkityt sisältävät mainoslinkin.

 

  • Sanni

    Itse muutama päivä sitten kokeilin ensimmäisen kerran pitkä aika sitten ostettua beauty blenderiä (normaalisti käytän mineraalimeikkejä niin oli jäänyt tuo kokeilematta). Ihan kivastihan sillä meikkivoide levittyi:) Ainoat asiat mitkä jäivät ihmetyttämään olivat ne, että en saanut sitä täysin puhtaaksi meikkivoiteesta, vaikka hieroin sitä saippualla moneen kertaan, ehkä tämä on sitten normaalia kuten sanoitkin, että lika ei näy oranssin värisessä spongessa kuten pinkissä. Toinen outo asia oli se että pestessäni beauty blenderiä ja puristaessani siitä välillä vesiä pois tuli valkoiseen lavuaariini selvästi pinkkiä vettä monta kertaa. Melkoisen on vahvat väriaineet siis kyseisessä meikkisienessä.

    • Miia Ezen

      Heippa! Itse saan sen täysin puhtaaksi vain käyttämällä todella runsaasti nestemäistä saippuaa. Ajan kanssa tietenkin se tummuu meikkivoiteesta niin kuin mikä tahansa sieni. Ja tuo on totta, että pinkkiä vettä kyllä tulee. :/ Vaikka sieni onkin tämän hetkinen suosikki, uskon, että se ei kuitenkaan vaan voi olla niin ylitse muiden. Etsiminen jatkuu.. 🙂

  • Sandra

    Siis ite oon käyttänyt vaan Yves Rocheri n. 10 € “vastaavaa” blenderiä ja kyllä, toimii! Paha vaan vertailla, kun ei paremmasta tiedä.

    • Miia Ezen

      Heippa Sandra! Tuota olisi kiva päästä koeilemaan.Onhan se puolet Beauty Blenderin hinnasta. 🙂

  • Sara|Sara's Fab Life

    Itse ostin vuosi sitten blenderin kun taisi olla sokoksella alennuksessa ja työn takia kuvittelin että voin ihan rauhassa shoppailla “kyllä sitä rahaa on” (No ei ole kauaa jos sama tahti jatkuu) ja itse en vaan meikkivoiteen levityksessä sitä ymmärtänyt ja tuntui että se kostea sieni teki meikkivoiteesta hirveen litkua ja laimeeta. Vai onko syy useamman vuoden vanha meikkivoide (heittäisin arviolta 5 vuotta vanha voide) Montaa kertaa en sitä kerennyt kokeilla kun meni pilalle (liekö unohtunu pestä, vai pesinköhän huonosti?) V

    • Miia Ezen

      Heippa Sara! Ymmärrän.. meikkeihin uppoo kyllä omaisuus. :/ Hmm.. minksiköhän se ei toiminut kohdallasi? Mietin, että muistitko kosteutuksen jälkeen puristaa sen pyyhkeellä tai talouspaperilla kerran. Muuten se jää kyllä liian kosteaksi ja meikkivoide ei levity yhtään. En tiedä sitten olisiko syynä meikkivoide. Itse pidän pilalle menon rajaa siinä, että tuoksuuko tuote oudolle. Itsellänikin kyllä ensimmäinen Beauty Blender meni pilalle. En tiedä vieläkään mitä tein väärin. Nyt kuitenkin pesen sen runsaalla nestemäisellä saippualla ja jätän pöydälle kuivumaan. Näin on pysynyt hyvänä. 🙂

  • M

    Itse en kauheasti tykkää meikkisienistä – tosin kumpikaan ylläolevista ei ole ollut itsellä kokeilussa, mutta mä annan plussaa beutyblenderille pienemmästä pakkauksesta. Kuinka paljon muovia yksi meikkisieni tarvitsee? 😀

    • Miia Ezen

      Heips M! Mäkään en pidä perinteisistä meikkisienistä, jos niitä tarkoitat. Uskoisin, että tästä todella pitäisit. 🙂 Ja hei.. veit ajatukset päästä! 😉 Mä niin ihmettelin, että miksi tuo Real Techniques oli pakattu noin isoon muovimäärään!

  • Caroline

    Tykkään beautyblenderistä mutta kokeiltuani Dermosilin 3D meikkisientä niin en kyllä vaihtaisi mihinkään. Paljon sileämpi pinta ja parempi levittyvyys kun beautyblenderin kanssa! Plussana edullinen hinta (vajaa 6€).

    • Miia Ezen

      Hei Caroline! Nyt mulla heräsi mielenkiinto! Mistä näitä saa?

      • Diana

        Dermosilin nettikaupasta ainakin löytyy.. Ja vielä varsin huokeaan hintaankin! 🙂 https://www.dermoshop.com/fi/products/3742-3d-meikkisieni

        • Miia Ezen

          Kiitos Diana! 🙂

          • Taru

            Hei! Mullakin on tuo dermosilin sieni ja on kyllä todella hyvä. Niin kuin joku aiemmin sanoi tuosta beauty blenderin värin lähtemisestä nii tuosta ei ainakaan mielestäni väriä lähde ollenkaan. Suosittelen ja hintakin on hyvin vähän verrattuna aitoon beauty blenderiin

  • Sonja K

    Oi vitsi, sun pitää Miia testata vielä joku “halpis” tuote ja verrata sitä näihin kahteen! 🙂 Toi Dermosil kuulosti hyvältä ja todella huokea hinta! Itse ostin pari kuukautta sitten, Göteborgin Sephorasta, Sephoran oman vastaavan meikkisienen! Pohdin pitkään otanko “sen oikean” vai tän feikin 😀 Mutta opiskelijabudjetilla mentiin ja päädyin edullisempaan.. Yllätti positiivisesti ja tykkään siitä kovasti, vaikka vihaan sellasia tavis sieniä! Hinta oli jotain 10€ paikkeilla! Suosittelen, toki en tiedä “paremmasta” 🙂

  • Hannele

    Ostin budjettiversiona sokokselta we care ico vastaavan meikkisienen. Itse en siedä siveltimiä meikkivoiteen levityksessä, ainoastaan kabuki baremineralim kanssa. Väriltään se on tumma pinkki, mikä on lian puolesta käyttäjäystävällinen. Myös herkkä, atoopikon iho tykkäsi. Erityisen hyvä se on l’oreal cushion nude meikkivoiteen kanssa. Hinta noin 6€. Peukutan! ? On hintansa väärti.

  • Kaisa

    Kertaalleen Dermosilin sientä kokeilleena pidin sitä jotenkin liian pehmoisena. Beauty blender on napakka ja istuu paremmin siks mun käteen. Pitäis varmaan testata Dermon sientä useampaankin kertaan, jos siitäkin sitten oppisi pitämään.

  • Inka_

    Heips! Itselläni oli Beauty blender ensimmäinen meikkisieni ja pidin siitä todella paljon, mutta se homehtui noin kuukauden päästä sen ostosta(todennäkösesti, koska en muistanut joka käytön jälkeen peistä meikkivoide jämiä Beauty blenderistä pois ja välillä jouduin sen kosteana pistämään mukana tulleeseen “muovi purkkiin”) joten sinne meni 20euroa hukkaan:/ Ostin Sokos Emotion-kaupasta uuden meikkisienen, joka on We care iconin ja maksoi vain 4euroa ja todellakin suosittelen sen ostoa, vaikka makunsa kullakin, mutta suosittelen koittamaan:) Se on paljon halvempi ja loistava tuote ollut käytössäni, ja harmittaa vähemmän jos käy uudelleen sama moka että homehtuu:)

    • Miia Ezen

      Heips! Voi ei! Se taitaa kyllä juu mennä homeeseen, jos sen laittaa kosteana siihen purkkiin. Hyvä, että oot löytäny edullisen vastaavan. Pitääkin ottaa testiin. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram