TOP 5 äitienpäivälahjaa

04.05.2016

Tein pienen kyselyn ystävieni kesken ja koitin selvittää, mikä on kaikista kivoin äitienpäivälahja. Itselläni ei ole enää äitiä enkä ole sellaiseksi itsekään poksahtanut, joten lähtökohdat lahjan keksimiseen eivät olleet kaikkein optimaalisimmat. Kaksi tärkeimmäksi noussutta lahjaa liittyivät kuitenkin hemmotteluun ja yhdessäoloon. Tässä teille TOP 5 ideat:

AIKA – Rauhallinen aamu, hyvin nukuttu yö ja pitkään nukkuminen tuntuvat olevan monelle äidille luksusta. Sänkyyn tarjoiltu aamupala, valmiiksi siivottu koti ja iloista yhdessäolemista. Jos perheen isä tai vanhemmat lapset eivät tiedä mistä keittiön laatikosta mitäkin löytyy ja mihin niitä käytetään, on ehkä paras viedä äiti brunssille (Kuvassa suosittu Sandron brunssin jälkkäripöytä). Kirsikkana kakun päälle itse tehdyt kortit ja runot.

Sandron brunssi

TRENDIKÄS KIRJA – Kirja taitaa olla melko yleinen lahja Suomessa, mutta yksi ystäväni kuitenkin vinkkasi niin mielenkiintoisesta kirjasta, että päätin lisätä sen tähän. Oletteko te kuulleet KonMarista? Vaikka kirja liittyykin kodin järjestelyyn ja siivoamiseen, niin veikkaan, että tämä lahja ei silti saa herneitä nenään, koska kirja lupaa järjestämään kotisi ja jopa elämäsi. Toinen kirja, josta on pakko vinkata on Maaret Kallion Lujasti Lempeä -kirja. Tällä huikealla naisella on ollut mieletön vaikutus ainakin tämän tyttösen elämään.

konmari

SISUSTUSLAHJA – Huom! Vain sisustusta rakastavalle tai muuten mennään metsään! Tai miksi ei myös vaatelahja! Bongasin Ellokselle 40% alennuskoodin tilauksen kalleimmasta tuotteesta (koodi 335456). Tämä koskee uutta tilausta Elloksen valikoimasta ja mukana ovat normaalihintaiset vaatteet, kengät, asusteet, kodintekstiilit, sisävalaisimet, tapetit ja matot. Voimassa sopivasti äitienpäivään asti.

EDULLINEN LOMA – Tallinnan päiväristely maksaa kahdelta aikuiselta ja kahdelta lapselta yhteensä vajaa 100 euroa. Riippuen äidistä ja budjetista on Tallinnassa hyvin paljon erilaista tekemistä. Retki Patarein vankilaan on hyvin mielenkiintoinen (TÄSSÄ postaukseni aiheesta kuvineen) ja vieressä on huikea merimuseo. Molemmat kävelymatkan päässä laivasatamasta. Hemmottelua kaipaavalle voi äidin viedä vaikka työpaikkani miehistön suosimaan Siniseen salonkiin tai jopa hampaiden valkaisuun (TÄSSÄ oma kokemukseni).

P1070109-1024x785

HEMMOTTELU –  Hieronta, kauneushoito tai mikä tahansa palvelu, johon ei yleensä itse laita rahaa, on melko varma hitti ja klassikko. Helsingin, Turun ja Tampereen alueella toimiikin nyt Offerilla-palvelu, josta voit saada vaikka mitä ihania hemmotteluhoitoja jopa 50-90% alennuksella. Vähän samantyyppinen palvelu kuin toimintansa lopettanut Groupon.

*postaus sisältää mainoslinkkejä*

  • Maria

    Mä olen toivonut emitiä – siis sitä suunnistuksen leimauslaitetta. 🙂 Toki ne kortit on ihan parasta.

  • Miia

    No tuo on erilainen lahja, mutta ilmeisesti tarpeellinen. 🙂 Toivottavasti saat sen.

  • Ansku

    Hemmotteluhoidot, yhteiset päivälliset ja Tallinna toimii kyllä aina! ? Aurinkoista sunnuntaita! ☀

    • Miia

      Ihanaa viikonloppua sinnekin! 🙂 Äidit ei siis paljoa vaadi. <3

  • hulda

    Kiva postaus. Mukava kun välillä kirjoitatkin. Tykkään nimittäin tyylistäsi kirjoitaa. Välillä kyllä kaipaan niitä sinun vanhoja syvällisempiä pohdiskeluja elämästä. Nuo meikkivideot ei oikein nappaa.
    Maaret Kallion kirja on ehdottamasi luettava. Uusimmassa pirkka lehdessä oli Maaritilta hieno kirjoitus. Toivottavasti, et loukkaantunut kommentistani. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja aurinkoisia kesäpäiviä!

    • Miia

      Heippa Hulda! 🙂 Ja kiitos! En ollenkaan loukkaannu kommenteista. Ymmärrän hyvinkin tämän, koska blogini on nyt pikkuhiljaa muuttunut kauneuspainotteiseksi. Tulen silti välillä kirjoittelemaan noita pohdiskeluja, koska pidän myös itse niiden kirjoittamisesta. 🙂 Ihania kesäpäiviä sullekin!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram