Must have miesten tuote naiselle

27.03.2016

P1100309

Snapchatin (miikkulaisen) puolella olenkin hehkuttanut jo kuulaasta ihosta, joka on vihdoinkin löytänyt tiensä myös tämän tyttösen kasvoille. Kuulaaseen ihoon kuuluu meikkivoiteen ja peitevoiteen (TÄSSÄ postaus suosikeistani) lisäksi paljon asioita aina ihonhoidosta oikeanlaiseen puuteriin. Näiden lisäksi meikin pysyvyys ja kasvojen korkeiden kohtien korostaminen eli highlighting ja uusimpana terminä strobing luovat täydellisen combon.

Tässä postauksessa kuitenkin haluan kertoa teille jo pitkään meikkimaailmassa puhutusta Nivea men after shave balmista, jonka kaunis Nikkietutorials on löytänyt. Tämä miehinen tuote sisältää tuoteluettelossa toisena komeilevaa glyceriiniä, joka tekee ihosta hieman tahmean oloisen ja näin meikkivoide kiinnittyy siihen hyvin ja pysyy koko päivän. Tämä on ehdoton suosikkini meikinpohjustuksessa ja 100ml:n pullo maksaa vain noin 8 euroa.

P1100362

Olen vertaillut viimeaikoina muutaman eri hintaluokan primeria (eli meikinpohjustusvoidetta) ja todennut, että olen saanut täysin samat tulokset näistä jokaisesta. Kalleimmasta päästä (yli 30 euroa) on Smashboxin photo finish primer, joka meikin pysyvyyden lisäksi poistaa vihreytensä ansioista kasvojen punaisuutta. Niin, kyllähän se sitä hieman tekee, mutta kun päälle lisää meikkivoiteen, en huomaa mitään eroa onko alla Nivean after shavea vai Smashboxia. Itse meikkivoiteen keltaisuus jo poistaa hyvinkin paljon ihon punaisuutta.

Ja muuten ihanaiset, olen ennen ollut loppupäivästä T-alueelta aivan superrasvainen. Muistan, että olin usein töissäkin lentokoneen vessassa painelemassa vessapaperia naamaani, jotta saisin rasvakerroksen pois naamaltani. Enää en edes lisäile puuteria päivän aikana. Toki jos pitää sellaisesta enemmän 90-luvulla muodissa olleesta supermatasta ihosta, niin uskon, että silloin pitää puuterivipan heilua ainakin pari kertaa päivässä. Varsinkin, jos työssä juoksentelee hikihatussa ympäriinsä.

  • Katriij

    Onko rasvainen ihosi jotenkin muuttunut ei rasvaisemmaksi jollakin tuotteella? En ihan saanut viimeisestä kappaleesta ajatusts kiinni 😀

    • Miia

      Uppista! Taisin kirjoittaa vähän epäselvästi. 😀 Eli puhuin siis edelleen noista primereista. Niinkuin sanoin, että kaikki kokeilemani ovat antaneet suurinpiirtein saman tuloksen ihollani ja myös tuo rasvaisuus on hävinnyt ja meikki pysyy siis kasassa koko päivän. 🙂

  • Miikkali

    On ihan mukava lukea näitä meikkausjuttujasi ja olen itsekin innostunut meikkailemaan enemmän =)
    Kaipaan kuitenkin matkakertomuksia sekä lentoemännän työhösi liittyviä tarinoita. Mielestäni meikkijuttuja on ollut vähän liikaa viime aikoina, vaikka ymmärränkin, että meikit ovat sinun suuri innostuksen kohde!

    • Miia

      Heippa! Ymmärrän täysin fiiliksesi. 🙂 Ongelmana on nyt se, että tällä hetkellä säästän koulua varten ja seuraava reissu on tulossa vasta kesäkuussa. Työjutuistani en saa kirjoittaa blogiin, mutta snappi tai insta on poikkeus. Jos työjuttuni kiinnostavat, niin kerron niistä välillä snäpissäni. 🙂

  • XO

    Koska tulee seuraavan kerran postausta jostain muusta aiheesta, kuin meikkeistä tai meikkaamisesta? Onhan näitäkin ihan jees lukea ja ihanaa, että olet innostunut jostain asiasta todenteolla… Mutta esimerkiksi etusivulla ei ole enää kuin yksi muusta aiheesta oleva postaus. Kaipaan vanhaan; blogiin jossa oli vähän kaikesta ja paljon sisältöä, eikä kaikki pyörinyt ulkomuodon ympärillä.

    • Miia

      Heips! Tuossa ylemmässä kommentissa pyydeltiinkin samaa asiaa ja sinne vastailin jo jotain. Ymmärrän tämän täysin, että olisi kiva lukea muistakin jutuista. Lisään tähän vielä sen asian, että heti kun kirjoitan jostain muusta, joka on sitten usein hekilökohtaisempaa, kuten vaikka kuvia kodistani, tulevaisuuden suunnitelmia tai melkein mistä vaan niin heti lehdet kirjoittavat siitä. Viimeisimpänä vain muutama päivä sitten ystäväni bongasi juttua minusta Seiskan nettisivuilla. Ja se on viimeinen paikka, josta haluan itsestäni mitään lukea. Toivon, että tämä loppuisi pian ja tulen kyllä aina välillä postailemaan muustakin (hiljalleen) ja kokeilemaan, että vieläkö lehtiä kiinnostaa. Toivotaan, että he jättävät pian minut rauhaan. Toisaalta harmikseni vain parin kuukauden päästä naamaani näkee taas uusintana telkkarista. :/

  • Sonja K

    Hei kiva postaus jännästä aiheesta! 🙂 Mun reaktio oli, et OHO! Ei olisi itelle tullut mieleenkään hyödyntää miesten tuotteita! 😀

    Olisin kysynyt, että sisältääkö toi Nivea Men After Shave Balm mitään tuoksua? Vai onko kenties täysin hajusteeton? Usein miesten tuotteissa ne tuoksut on niin kamalia, etten naisena voi niitä harkita kuin äärimmäisessä hädässä (esim. dödöä joskus lainannut poikaystävältä :D) Kiinnostais kokeilla kyseistä tuotetta! (Jos siis on tuoksuton!!)

    Harmi lukea, että sun blogissa jakamia asioita, levitellään lööpeissä!! Huomasin, että Seiska oli uutisoinut maaliskuun alussa, jopa sun meikkitutoriaaleista.. Että ei edes tarvitse olla superhenkilökohtaista, niin niitä kiinnostaa! Toivotaan, että loppuu pian. Onhan siitä Ensitreffit -ohjelmasta jo aikaakin, mutta harmi jos rumba alkaa uudestaan uusintojen myötä :/

    Pidän peukkuja, että pääset kouluun! 🙂 Kokemuksesta tiedän, että on niin virkistävää aloittaa uudessa koulussa! 🙂 Valmistuin ekaan ammattiin 2012 ja nyt oon toisesta koulusta gradua vaille valmis! Vähän haiken mielin, tää opiskeluaika on menny tosi nopeesti.. Että ota kaikki irti sitten, KUN sun koulu alkaa 🙂

    Aurinkoa ja valoa sun kevääseen! <3 Tänäänkin on ollut niin ihana sää, että vaan hymyilyttää! 🙂

    • Miia

      Heippa Sonja! 🙂 Tuossa Nivean miesten tuotteessa on sellainen kevyt miehinen tuoksu, mutta se häviää loistavasti meikkivoiteen alle.

      Joo, ihmettelen, että miten media vielä kirjottelee musta, kun olen kovasti yrittänyt pysyä kaikesta pois. Tietenkin blogin juttujahan he voivat aina seurata ja tehdä niistä turhia uutisia.

      Onpa hienoa, että teet jo toista tutkintoa. Oot kyllä reipas. 🙂 Ihanaa kevättä sulle ja voisko jo sanoa kesän odottelua.

      • Sonja K

        Täytyykin siis kokeilla tota “primeria”, jos on liian miehinen niin täytyy antaa eteenpäin poikaystävälle tai iskälle! 😀

        Unohdin muuten kertoa, että suosittelit tässä taannoin, jonkun aikaisemman postauksen kommenteissa UD:n silmämeikinpohjustustuotetta.. Niitä olikin muutamaa erilaista ja ostin niistä Eden nimisen primerin, joka on tarkoitettu todella rasvaisille luomille ja se TOIMII! 🙂 Silmämeikki pysyy kuin unelma (jopa töissä!) Joten iso kiitos tästä! 🙂

        Mitä kouluttautumiseen tulee, joskus se eka koulutus tai siihen liittyvä työ ei nappaa, niin sitten pitää keksiä jotan muuta! Mulla se oli toinen koulutus ja se kyllä vaatii, että on vähän reipas 😀 Mutta jos motivaatiota ja kiinnostusta riitää niin, sillä pääsee jo pitkälle! 🙂

        Blogia seuraanneena uskoisin, että sulla riittää kiinnostus/ innostus siellä teatterimaskeerauskoulussa! 🙂 + oot todella taitava näissä meikkiasioissa! 😉

        Tänään ainakin oli niin ihana sää taas kerran, että voi jo mun mielestä sanoa “kesän odottelua”! 🙂

        • Miia

          Heippa! 🙂 Onpa ihana kuulla, että tuo UD:n pohjustusvoide toimi sulla. 🙂 Mulla on myös se Eden ja se ei koskaan petä ja vielä on todella riittoisaa.

          Tuo on totta, että motivaatiolla ja innostuksella pääsee mihin vaan. Kun tekee mistä pitää, niin asiat vaan loksahtelee paikoilleen.

          Ja kiitos – vielä on niin paljon opittavaa ja meikkipuolella on niin paljon huikeita taiteilijoita, että välillä vähän jännittää miten sitä pärjäisi.

  • Annika

    Täytyyykin kiiruhtaa kotiuttamaan kyseinen tuote! Vanha primeri olikin loppu ja pohdin löytyiskö mistään edullisempaa mutta toimivaa vaihtoehtoa. Tässähän se voisikin olla!

    Blogisi melko uutena lukijana ja melkoisena esteetikkona täytyy kiitellä blogin kauniista ja selkeästä ulkonäöstä! Itse olen vasta lähiaikoina kosmetiikkaan hurahtanut ja täältä jo saanutkin paljon inspiraatiota. Silmämeikki tuottaa itselleni eniten tuskaa ja toivoisinkin postausta perus neutraalista arkimeikistä sekä erilaisista silmänrajaustavoista.

    • Miia

      Heippa Annika! 🙂 Ihana kuulla, että viihdyt täällä. Olen tässä viettänyt eilen pitkän aikaa koneen äärellä ja miettinyt, että miten saisin blogini vieläkin kivemman näkoiseksi ja varsinkin parannettua videoiden laatua. Silmämeikeistä onkin tulossa seuraavia tutoriaaleja ja listalla onkin juuri molemmat pyytämäsi postaukset. Nuo rajaukset tuottavat itsellenikin harmaita hiuksia, mutta nt olen löytänyt siihen loistavan tuotteen, josta haluan kertoa. 🙂

  • Annn

    Mullakin on toi Nivean “primeri” 😀 Muutaman kerran vasta kokeillut, mutta ihan jees.. Mitä nyt siitä tuoksusta tulee mieleen vielä enempi miehinen tuoksu 😀 Aluksi se tosin tuoksuu voimakkaammin ja sitten päivän mittaan hälvenee.

    • Miia

      Joo kyllähän siellä tosiaan on sellainen miehisempi tuoksu, mutta se yllätti mut mietoudellaan. Mulla se peittyy kyllä heti, kun laitan meikkivoiteen siihen päälle. 🙂

  • Tiia

    Moikka,

    Sellaista kyselisin et pystyisitkö laittaa semmosta listaa mulle muutamasta hyvästä tuotteesta 🙂 lähinnä meikkipohjaa koskien.

    Mulla on kans sama että t-alue aina kiiltää parin tunnin jälkeen pahasti mut muuten ei rasvainen iho. En jotenki vaan löydä sopivia tuotteita ettei tarvis koko ajan lisätä jotain.

    Tarkoittaen niin että ihan alusta asti mitä kannattaa laittaa mikä rasva pohjalle tai muu mikä tahansa mitä pitää laittaa, meikkivoide, puuteri jne 🙂 et mikä tuote ja missä järjestyksessä?

    Toivottavasti jaksat vastailla 🙂

    • Tiia

      P.s Ja hintataso saa olla semmosta keskiluokkaa 🙂

    • Miia

      Heippa Tiia! Monella merkillä on nk. mattifying primereita. Esim. Smashboxilla tai Make up for everillä (mutta kalliimpia). En tiedä kuinka pahasti ihosi päivän aikana rasvoittuu, mutta omani rauhoittui ihan tällä Nivean men aftershave balmilla, josta kirjoitin. Ja se on edullinen! Voiteena käytän itse Herbalifen tuotteita, mutta veikkaanpa, että mikä tahansa hyvin imeytyvä, kevyt ja laadukas tuote toimii. Meikkivoiteena suosittelen vaikka wet n wildin kevyttä tinted moisturizeria tai sitten kalliimmasta päästä make up for everin face & body meikkivoidetta. Ikävä kyllä ainakaan kokeilemani edulliset perusmeikkivoiteet eivät pysy ihollani koko päivää. Siksi suosittelen näitä tinted moisturizeria tai suoraan vähän kalliimpaa. Luomiväreistä, huulipunista ja muista sellaisista löytyy hyviä myös helvemmista versioista. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram