Dream big

21.03.2016

Eilen vapaiden alkaessa nappasin kupposen teetä kahden tunnin salsatreenien jälkeen ja istahdin Youtuben ääreen. Halusin katsella ihanan Melissa Alatorren uusimman videon. Jotenkin eksyin kuitenkin upean ruotsalaisen tyttösen Linda Hallbergin kanavalle ja pyöräytin hänen tutoriaalinsa käyntiin.

Tuijotin huulet pyöreänä hänen meikkaustaitojaan ja totesin, että katson todellista taiteilijaa. Uppouduin hänen videoihinsa ja yllätyin positiivisesti, kun hän oli muuttanut videoiden kielen englanniksi. Olinhan hänen kanavaansa jo vähän aikaa tilannut, mutta videot jäivät katsomatta. Kielimuuri. 😀

Linda käyttää hyvin erilaista tekniikkaa kuin muut Youtuben maikkitaitelijat. Ihmettelin aluksi, kun hän lätkäisee ensin kaikista tumminta luomiväriä luomiin ja tekee tämän juuri päinvastaisessa järjestyksessä kuin KAIKKI Youtubettajat, joita seuraan. Pitihän sitä päästä sitten heti kokeilemaan omaankin naamaan ja todellakin tykästyin tähän tyyliin. Se on nopeaa ja jollain tapaa luovempaa. Toki tässä tekniikassa on aivan ehdotonta omistaa kunnon siveltimet ja luomivärit.

Nyt on sellainen olo, että hurahdin taas edelleen yhä syvemmin tähän taiteen maailmaan. Hakemukseni teatterimaskeeraajaksi on lähtenyt eteenpäin ja nyt sitten pidätän hengitystä hakuajan loppuun asti. Tuntuu, että valintani on ollut oikea, koska olen jo nyt saanut kutsuja tekemään meikkejä juhliin ja jopa kuvauksiin. Ihan hullua! Voisinpa muuten kysäistä, että antavatko meikkaukseni uhreiksi joutuneet ystäväni suostumuksen postailla heidän ennen ja jälkeen kuvia tänne blogin puolelle teidän ihmeteltäviksi.

Olen myös harkinnut Lindan tapaan, että muuttaisin Youtube-kanavani englanniksi siinä vaiheessa, kun saan kunnon kuvaussetin kasaan. Valot, taustat ja kunnon editointiohjelman. Pakko myöntää, että ikä on tuonut näissä asioissa hieman kyynisyyttä, mutta toivon taas saavani takaisin sen järjettömän 20-vuotiaan “if your dreams don’t scare you, they aren’t big enough” -asenteen.

Tässä vielä teille ihmeteltävää Lindan tutoriaalin parissa (BTW, Linda on vielä niin ihanan persoonallinen ja erottuu edukseen monista tubettajista). Suosittelen tsekkaamaan myös hänen muita tutoriaaleja.

 

  • tuija

    Ihan kiva meikki syntyi, itse en vain pitänyt väristä. 😀 edelleen näyttää niin helpolta mutta jos menee ite koittaa niin huhu 😀

    • Miia

      Heippa! Itse tykkään tästä väristä ruskeasilmäisille. 🙂 Omassa naamassa tämä ei näytä hyvältä.

  • Laura

    Uu jännittävää, tuleekohan meistä koulukavereita 😉 Haha!

    • Miia

      Huippua! 😀 Mihin kouluun hait?

      • Laura

        Pasilaan 🙂

  • kiasa

    Olisi tosi kiva nähä sun tekemiä meikkejä muille! ennen ja jälkeen kuvia siis odotellessa 🙂

    • Miia

      Saan ne varmaan huomenna jo blogiin. ?

  • Inka

    On hyvä seurata unelmiaan, ja asioita kohtuudella jotka tuottavat hyvää oloa.
    Kuitenkin, itse uskon että olet vikatiellä tässä maskeeraus-asiassa. Jos tykkäät niitä tehdä niin mikset vain tekisi joitain vapaa-ajallasi.
    Harmittaa että itse haaskasin joitakin vuosia siihen paskaan nuorempana. Olisi täytynyt luottaa intuitioon, mutta tuolloin en ollut löytänyt polkuani enkä identiteettiä kai (epävarmuus on pohjimmainen syy).
    Ajattele, että on niin paljona asioita ja tekemistä jotka ovat oikeasti hyödyllisiä. Kosmetiikkateollisuuden tavoite on pelkkä kulutus joka ei paljoa tarjoa elämänsisältöä. Se ei myöskään tarjoa kummoista työtä jos reaaliteeteistä puhutaan. Tiedämmekö monia tyyppejä jotka työllistäisivät itsensä maskeeraamalla. Siihen ei paljoa glamouriakaan liity.
    Kaiken lisäksi, kosmetiikka on epäterveellistä. Tästä löytyy paljon tietoa. Samoin moni henkilökohtaisesti tuntemani kosmetiikkatyöntekijä tuntui kärsivän lisääntymisongelmista tai häiriöistä.
    Sullahan on ihan mukava työ mitä vikaa siinä on?
    Tämä on rehellinen mielipiteeni pohtiessasi asiaa..

    • Miia

      Heippa Inka! Tuo intuitio onkin juuri se mitä seuraan. 🙂 Se tuntuu ainakin tällä hetkellä hyvältä. Jos menee vikaan, niin voin aina lähteä opiskelemaan uudelleen. Koskaan ei ole liian myöshäistä. Olen nähnyt lyhyen elämäni aikana jo niin monta eri alaa ja olen ollut kaikkiin kokemuksiini todella tyytyväinen ja uskon etten pety tähänkään.

      Minulla on monta ystävää, jotka toimivat kosmetiikka-alalla yrittäjänä (nimenomaan maskeeraajana) tai muiden palkkalistoilla. Olen itsekin saanut jo muutaman pyynnön keikalle vaikka olen vielä aivan täysin aloittelija, joista olen aivan hämilläni ja tietenkin kiitollinen.

      Tuo on myös totta, että nykyinen työni on kiva, mutta se on myös epäterveellistä erialisella tavalla. Epäsäännölliset työajat, työskentely paineistetussa matkustamossa, lisääntynyt rintasyöpäriski, kosminen säteily, univaje ja lista vaan jatkuu. Veikkaan, että toimistotyö voisi olla turvallisin, vaikka.. siinä menee selkä. 😀

      • Markit

        Heips: Ajattelin juuri viime viikolla, että miksi et hae kosmetologiksi tai jonnekin, missä saa päivät pitkät tupsutella ja läträtä meikkien kanssa. Olipas kiva kuulla, että olet hakenut!!! Sinullahan on jo ammatti, joten tavallaan selusta on turvattu, jos näin voi sanoa. En ole ikinä ymmärtänyt sanaa kohtuus tai että pitää tehdä vaan hyödyllisiä asioita, johtuu varmaan luonteestani. Miksi pitää tehdä “kohtuudella” mukavia asioita? Elämää eletään täysillä, joka päivä eikä vasta huomenna. Kyllä minulle tuottaa iloa, kun “tyhjään vaaleaan tauluun” on laitettu silmät, kulmat ja huulet ja posket myös. Minusta on tosi hienoa, että menet unelmasi perään. Olisihan se ikävää vanhemapana ajatella, että miksi en uskaltanut… olisi pitänyt… jos, jos jos…. Tsemppiä, mitä ikinä teetkin. Ei mihinkään ole kirjoitettu, ettet onnistu. Muuten… toimistotyössä tulee myös niska-hartiavaivoja 🙂

  • Markit

    Heippa Miia; “Siksi koenkin tärkeäksi, että kerron teille suomalaisen kokemuksia meikkimaailmasta”, näin kirjoitit aiemmin. Eikö suomalaiselle pitäisi kertoa suomeksi? Ja taas toisaalta, kaikkihan englantia osaavat, vai osaavatko? Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kielestä viis. Toivon kuitenkin, että jatkat suomenkielellä ja kuitenkin ymmärrän halusi vaihtaa kieltä. Itse koen menettäväni paljon, sillä tykkään niin paljon jutustelustasi enkä ole innostunut muista meikkiblogeista, vaikka niitä olen katsonut, kun olet suositellut. Lindasta kyllä tykkäsin, pakko myöntää. Oli jotain samaa kuin sinussa. Joten itsekkäästi toivon, että jatkat suomeksi. Ole sinäkin itsekäs, ja tee mikä tuntuu parhaalta. Miltä tuntuisi 20-vuotiaan asenne, jossa onneksi on jo järkeä 🙂 ?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram