Back to basics
Olen miettinyt jo vähän aikaa miten saisin tästä Central Parkin pyöräilyretkipostauksesta mielenkiintoisen. Voisin kuvailla lämmintä säätä, puiston ympärillä häämöttäviä pilvenpiirtäjiä tai ihmisiä harrastuksiensa parissa. Mutta Central Park on siis vain puisto. Se on tosin aivan jättiläismäinen puisto keskellä ihmisvilinää. Keskellä Manhattanin saarta, jonne on pakkautunut miljoonittain ihmisiä etsimään – etsimään mitä lie. Puistoon lähdetään nauttimaan luonnosta. Siitä, mihin meidät on luotu. Vaikka kuinka olisimme kaupunki-ihmisiä niin en usko, että luonnon kaipuu ja sen rauhallisuuden arvostaminen lähtee meistä koskaan pois.
Tämä puisto ja koko Manhattan on mielestäni hyvin koominen. Ehkä outo sanavalinta, mutta sitä se vain on. Kun saavut JFK:n kentältä tälle saarelle ahdasta tunnelia pitkin, huomaat olevasi pieni kirppu valtavien talojen puristuksissa muiden ihmettelevien kirppujen seassa. Ihmisiä joka maailman kolkasta ryntäilemässä töihin tai turisteina säntäilemässä kameroidensa kanssa, yhteen liitettyjä jättimäisiä talokomplekseja ja valoja, joiden loisteessa ja paljoudessa et edes osaa keskittyä niissä pyöriviin mainoksiin.
Ajatuksissa pyörii ensimmäisenä se, että voisinko asua täällä? Täällä on kaikkea. Vai onko? Ilma ainakin tuntuu puhtaalta, hotellihuone on rauhallinen ja hiljainen, mutta kadun vilinää ei pääse missään karkuun. Kun Helsingin lentokentällä astun ulos koneesta huokaan mielessäni syvän huokauksen. Rauha. Kuinka levollista.
Vaikka olenkin Jenkeissä vuoden verran asunut ja oppinut ihanan isäntäperheeni kautta amerikkalaisen elämäntyylin (josta omalla tavallani pidän), on aina yksi asia joka yllättää. Tämä ei liity puistoihin sitten mitenkään. Se on se tavaran paljous. Ensimmäisenä tämä fiilis iski Victoria’s Secretin Herald Squaren jättimäisessä kaupassa. En ostanut mitään. Seuraavan kerran Macy’s tavaratalossa. Valitsin vain tarpeelliset jutut kummipojalleni ja syöksyin joulupanikoitsijoiden ohi kassoille.
Miten tästä tavaran hamtraamisesta pääsisi lopullisesti eroon? En keksi ratkaisua, koska haluan sisustaa kauniin kodin, haluan tuntea oloni omaksi itsekseni kivoissa vaatteissani, haluan meikata itseni nätiksi ja aina uudemmilla ja hienommilla jutuilla. Lista on loputon ja kun se loppuu, haluan taas muuttaa sisustuksen, koska olen vanhaan kyllästynyt.
Uskon täysin, että ilman Central Parkia Manhattan olisi ahdistava saari. Se on New Yorkille kuin mökki suomalaiselle. Voiko tätä enää muuhun verrata? Siellä voi New Yorkilainen hengittää ja upottaa paljaat varpaat vihreään nurmikkoon. Back to basics.
Turistille se on edelleenkin vain jättimäinen puisto, jossa voi meidän tavoin nauttia lasin viiniä jazz-bändin soittaessa brunssikansalle tai iloisesti pyöräillä puiston ympäri asfaltoitua puistotietä pitkin, jossa vallitsee tiukat säännöt. Juoksijat omalla kaistallaan, hitaat pyöräilijät (turistit) omallaan ja nopeat kilpapyöräilijät omallaan. Ei kannata poiketa omalta kaistaltaan tai voi saada stressaantuneen NYCiläisen vihat niskoilleen. Vaikka tämä on puisto, on se kuitenkin puisto New Yorkissa – kiireisten ihmisten kaupungissa. Se on kirjaimellisesti heidän henkireikä kaikelta hulluudelta. Se on Central Park for God’s sake!
