Jäädä vai lähteä?

Pariisin terroriteot ovat saaneet matkailijat varpaisilleen ja osalla jopa hiiren pois matkanvarauspainikkeelta. Turvallisuus mietityttää ja syystäkin. Ovathan lehden mässäilleet tällä teolla lööpeissä ja nettisaiteilla ihan kyllästymiseen asti ja näin istuttaneet sen meidän jokaisen verkkokalvolle ja muistikortille. Pelon ja epävarmuuden. Ilmeisesti juuri sitä mitä terroristit haluavat.

Päätin kirjoittaa aiheesta, koska olen saanut teiltä niin paljon kysymyksiä eri kanavista koskien tämän päivän matkailua ja uskaltaako reissuun enää lähteä. Suora vastaukseni on: “Uskaltaa ystäväiseni, uskaltaa!”

Itselläni on mediaan täydellinen viha-rakkaussuhde. Mitä tekisimmekään ilman heitä? Välittäväthän he meille maailmalta tärkeää tietoa. Jää siis vastaanottajan vastuulle filtteröidä tieto ja osata ymmärtää sitä oikein niin viihteen juoru-uutisissa kuin maailman tapahtumissa. Useinhan jutut kirjoittaa yksi ihminen ja siksi myös juttu on hänen näkökulmansa asiasta. Kansainvälisissä asioissa tähän vaikuttaa niin paljon kyseisen toimittajan oma tausta, kansalaisuus ja miksipä ei myös asenne. Yksi mielenkiintoinen yhdyssana: medialukutaito. Tietenkin Pariisin teot olivat niin kamalia, ettei siihen medialukutaitoa paljon tarvitse. On hyvä kuitenkin muistaa kokonaisuus. Terrori-iskuja ja muita kauhutekoja on tapahtunut jo pitkään – miksi havahtua vasta nyt?

Onko kukaan ottanut huomioon kuinka paljon terroritekoja on sattunut ympäri maailmaa viimeisien vuosien aikana, joista lehdet eivät ole yhtä paljoa mesonneet. Jemen, Libanon, Kenia ja naapurimme Venäjä ovat olleet terroristien hyökkäyksen uhreja. Toki ymmärrän, että Pariisi on näistä ehkä länsimaalaisin paikka ja sen vuoksi lähellä sydäntä. Yksi vaihtoehto on jäädä lintukotoomme (onko se enää sitä?) ja jättää eläminen muille, jos siis matkailu on se joka tekee onnelliseksi.

Kotonakin voi tapahtua. Juuri tänään kotiin tullessani joukko poliisiautoja rynnisti ohitseni sireenit ulvoen. Mitä lie omassa kotikaupungissani tapahtuu? Voit tietenkin kaatua kylpyhuoneessa ja kuolla kupsahtaa niin kuin lapsuudessani kävi naapurin miehelle. Tai autonkin alle voi jäädä niin kuin suloinen tyttö koulussani.

Itse olen lähdössä New Yorkiin parin viikon päästä ja myönnän, että mielessäni kävi ajatus kohteen vaihtamisesta. Ironisinta tässä olisi tietenkin se, etten tämän kirjoituksen jälkeen koskaan palaisi Suomeen. Hyi, puistattavaa edes sanoa noin. Lähden silti, koska lähden tai en niin tulevaisuudesta en voi koskaan tietää. Olen sitten lintukodossamme tai maailmalla kokemassa ja näkemässä.