Kurkistus kotiini

27.08.2015

Blogissani on ollut kovin hiljaista viimeaikoina. Ainakin omalta osaltani. Kommentteja on sadellut sitäkin enemmän ja olen niistä kovin kiitollinen. Ruudun toisella puolella istuu siis mitä ihanimpia ihmisiä. Lähetän täältä teille kaikille suuren virtuaalihalin ja lämpimät kiitokset.

Pakko myöntää, että osaan ottaa vastaan negatiivisia kommentteja tietyissä määrin, mutta viime aikoina se on ylittänyt sietämisen tason ja jälleen kerran on mieleeni hiipinut ajatus blogin sekä kaiken muun nettisosiaalisuuden lopettamisesta (snapchatissä minua seuranneet ovat tästä jo kuulleetkin). Sitä en kuitenkaan tee, koska aion jakaa positiivisuutta ja iloista mieltä edelleenkin blogissani. Haters gonna hate. Suuresti kuitenkin ihmettelen, että mitä väärää olenkaan tehnyt näille tietyille ihmisyksilöille, jotta ansaitsin nuo ilkeät kommentit vajakki ämmänä olemisesta ja ikuisena vanhana piikana pysymisestä. Olen vain etsinyt rakkautta – niin kuin moni muukin ikäiseni sinkku.

P1070982 P1070978

Nyt on kuitenkin taas tulossa niin paljon jänniä juttuja elämääni, koska tämä positiivisesti vajakki ämmä aina järjestää kaikkea hauskaa. 😉 Niistä pääset lukemaan sitten täällä blogin puolella ja tietenkin snapin puolella kuulemaan kaikesta videon muodossa, koska olen pienesti hurahtanut tähän kyseiseen palveluun.

Tämä kirjoitus menikin nyt sitten ihan ohi otsikon, mutta haluan esitellä teille muutaman palan maailman söpöimmästä yksiöstä, jota olen innolla sisustanut. Taulut odottavat vielä poraa ja omia paikkojaan. Parasta asunnossa on Lintsi, joka näkyy ja kuuluu ikkunastani. Ilon kiljahduksia joka päivä!

P1070986 P1070979

Sisustajan vinkit:

  • Loistavia sisustustauluja saa osoitteesta desenio.fi lisäksi palvelu on loistavaa ja toimitus nopeaa.
  • H&M home nettikauppa on pullollaan ihania juttuja. Sieltä mm. kylpyhuoneen tavarat, samettityyny ja kultainen olohuoneen tarjotin.
  • Ikean taulukehykset ovat täydellisen kokoisia sisustustauluille ja tietenkin superedullisia.

 

  • Lurua

    Kyllä ihmiset osaa olla inhottavia! Miten voikin jonkun muun elämä vaikuttaa noin toisten elämiin muka..hohhoijakkaa!
    Ihanaa, että et ole lannistumassa näistä, sillä minulle ainakin tuot postauksillasi iloa päivään, olet sitten sinkku, varattu tai ihan mitä vaan.
    Pakko kysyä, että mistä olet hankkinut tuon aivan ihanan maton? On sinulla kyllä kaunis ja itsesi näköinen koti 🙂

    • Miia

      Tuota itsekin ihmettelin! 🙂 Ihanaa kuulla, että postaukset tuo iloa. Sen vuoksi tätä kirjoitankin. Matto on Askosta ja ei muistaakseni ollut edes kovin kallis. 🙂

  • anna

    Hei!

    Näin sut Vapianossa viikonloppuna ja olin ihan innoissani. Jotenkin heti sut EA-ohjelmassa nähtyäni pystyin samaistumaan suhun ja oon fanittanut ja seurannut sua instagramissa ever since. Aina löytyy jotain kateellisia joiden pitää saada pahoittaa toisen mieli, mutta on myös paljon niitä jotka ajattelee että oot huippu tyyppi. Ihanan näköinen koti sulla 🙂

    Anna

    • Miia

      Moikka Anna! 🙂 Voi kun olisit tullut juttelemaan. Kiitos tuhannesti. 🙂

  • Anna

    Ihana uusi koti !Ja sydämellisesti tervetuloa näille kulmille!Älä välitä negatiivisista kommenteista:vajakkia sinusta ei saa,olet kaunis,rohkea ja menestyvä monin tavoin ja rakkaus varmasti osuu vielä tiellesi!Ja olet apuna,ilontuojana ja kannustimena monelle joka joutuu aloittamaan jälleen puhtaalta pöydältä elämänsä,tosin kokemuksia rikkaampana.Minäkin olen ollut tuossa tilanteessa:toisaalta toiveikas olo,toisaalta helpottunut,mutta pohdiskeleva.Kaikki sujuu hyvin!Onnea siis uuteen kotiin,muista erityislaatuisuutesi:)

    • Miia

      Kiitos Anna! 🙂 Toivon todella, että pystyisin jotenkin auttamaan muita ja tsemppaamaan heitä eteenpäin. Usein blogeista näkyy päälle päin vain kaikki ihanat asiat, mutta varmasti kaikille bloggaajilla on ne omat murheensa. Hyvin kuvasit tuossa fiiliksiä! 🙂

  • Päivi

    Ihanan raikas koti!
    Meitä on valitettavasti monenlaisia, onneksi olet niin vahva ja positiivinen .
    Ihanaa kotoilua ja uutta elämää!
    -päivi-

    • Miia

      Päivi tuo on niin totta! 🙂 Meitä on moneksi. Kiitos Päivi! 🙂

  • Ansku

    Ihanan näköinen asunto! Tsemppiä, jatka samaan malliin ja viittaa kintaalla kaikenmaailman ääliöille ja negiksille. Olen seuraillut sun blogia pidemmän aikaa ja tykkään positiivisesta asenteesta.
    ps. ollaan tavattu jo joskus ala-asteella. 🙂

    • Miia

      Kiitos Ansku! 🙂 Ja mulle kun näkyy täällä sun koko nimi.. voi kun on tuttu nimi! Kun saisin vaan kasvot..

  • Emmi

    Harvemmin kommentoin, mutta nyt “vaivauduin” 😀 vaikutat aivan ihanalta ihmiseltä, koita inhottavien kommenttien olla vaikuttamatta suhun, vaikka se varmasti tavallaan vaikeaa onkin.. Sun blogi on mun yks ehdottomista lemppareista<3 uus kämppäs on ihanan näköinen ja vau, tosi korkea! Mistä noi valopallot on jotka koristaa ikkunaasi? 🙂 mukavaa syksyä sulle miia!

    • Miia

      Voi kiitos Emmi! 🙂 Yritän kohdella muita niin kuin haluan itseäni kohdeltavan – vai miten se meni. 🙂 Valopallot sain siskolta pari vuotta sitten joululahjaksi. Taisivat olla happy lights pallot, joita löytyy useasta sisustuskaupasta. Veikkaan, että nämä ovat Lahdesta Millan putiikista. 🙂

  • Sonja

    Aivan ihanan näköinen koti sulla! 🙂 Onnea uuteen kotiin, ja muutenkin elämääsi jatkossa<3 Ja on vielä kerrottava, että vaikka seuraan aika monia blogeja, niin sinun blogisi on kyllä ehdottomasti yksi suosikeistani!

    • Miia

      Kiitos Sonja! 🙂 Onpa ihana kuulla! 🙂

  • Meri

    Onnea uuteen kotiin, näyttää upealta! Saanko kysyä, mistä olet tuon hienon kattokruunun löytänyt? Itsellä samantyylinen etsinnässä.

    • Miia

      Heippa Meri ja kiitos! 🙂 Sain tuon kattokruunun perintönä äidiltäni. Se on Maria Theresian kattokruunu ja nopealla googletuksella näitä löytyy ilmeisesti niin käyttettynä kuin uutenakin. 🙂 Tässä melko samanlainen: http://www.huuto.net/kohteet/aito-suuri-maria-teresia-kristallikruunu/374396554

      • Meri

        Kiitos tiedosta ja linkistä! En taida raaskia laittaa ihan tuollaista summaa (ainakaan vielä) valaisimeen, mutta ehkä joskus.. Hienoa, että kristallikruunusi on päässyt arvoiselleen paikalle.. 🙂

        • Miia

          Meri, Elloksella näytti olevan vähän halvempia ja aika monella muullakin nettisivulla. Jos siis materiaalilla ei ole väliä ja et himoitse kristallia. 😉

          • Meri

            Elloksen David-kruunu on aika nätti! Kiitos tästäkin vinkistä. 🙂 Toki himoitsen kristalleja, mutta kukkaroni ei.. ;D

          • Miia

            Eipä kestä Meri! Ja hei Net Anttilan sivuillakin oli jokunen. 🙂

  • Elina

    Ihanan näköinen koti! Ja onnea uuteen kotiin täältä savosta! =) Oon lukenu sun blogia jo pidempään mutten ole vielä kommentoinut. Nyt ajattelin kommentoida, kun olen täysin samaa mieltä kanssasi, että nuita “haukkujia” ja mollaajista ei tarvitse välittää! Ne on vaa katkeria ja omaan elämäänsä tympääntyneitä, joten purkaavaat sinuun huonoa oloansa. Ikinä kun ei voi kaikkia miellyttää! 🙂 Mukavoo syksyä sinne! =)

    • Miia

      Heippa Elina ja kiitos! 🙂 Ja tuo on niin totta, että kaikkien miellyttäminen on mahdotonta. Onneksi me ollaan erilaisia. 🙂 Ihanaa syksyä Savoon!

  • Camilla

    Sulla on tosi mielenkiintoinen blogi! Rakastan lukea matkapostauksia, varsinkin sellaisia missä ei luetella perus nähtävyyksiä.

    Oon saanu susta hyvin positiivisen kuvan (varsinkin kun olet ollut töissä) ja sun asenne todellakin välittyy tänne blogiin. Kiitos!!

    • Miia

      Kiitos Camilla! 🙂 Itsekin pidän paljon enemmän kaikesta muusta matkalla kuin niistä perusnähtävyyksistä. Oot siis sattunu mun lennolle? Onpa hienoa saada tätä kautta palautetta työstäni. 😀

  • Jenni

    Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun kommentoin blogiasi. Aloin seuraamaan kirjoituksiasi Ensitreffit alttarilla – aikoihin. Vaikutat mahtavalta, elämäniloiselta ja positiiviselta ihmiseltä! 🙂 Älä välitä, jos jotkut kommentoi negatiiviseen sävyyn. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos!

    Ja vitsi sun koti näyttää ihanalta ja kodikkaalta! 🙂

    Jenni

    • Miia

      Kiitos Jenni! 🙂 En anna vaikuttaa. Täältä tulee niille ryöppy positiivisuutta kaikkien teidän ihanien kommenttien kautta. 😀

    • Tiina

      Jenni tuossa mainitsi nuo maagiset sanat: “Toisesta korvasta sisään toisesta ulos”. Minä kutsun sitä maailman lyhimmäksi pururadaksi. Myös sillä lenkkeily on terveellistä. Ihanan korkeat huoneet!

  • IinaKoo

    Ah, nuo lintsin taustaäänet! Asuin itse ennen Taka-Töölössä ratikkahallin ja stadionin naapurissa. Ihania kesäiltoja, kun ratkat hujelsivat varikolle kiskot kolkuttaen ja stadionilta kuului korvia huumaava huuto “Huuhkaja, huuhkaja, huuhkaja”! Onnea uuteen kotiin <3
    En ole perehtynut noihin ikävimpiin komentteihin, johon olet törmännyt, mutta itsekkin nähnyt sivusta lapsellista toisten arvostelua ja arvostelijoiden puolelta "minä -lähtöisiä" ajatuksia. Pidän tyylistäsi ja ajatusmaailmastasi, tavastasi käsitellä ajatuksia, tavasta nähdä asioita ja kysymyksiä. Se on mielestäni rehellisyyttä. Jatka samaan malliin! Törmäillään TP:n kulmilla 😉

    • Miia

      Nuo on nimenomaan niitä kaupunkielämän ihania ääniä. 🙂 Kiitos kauniista sanoista Iina!

  • Susanna

    Moi Miia!

    Rohkea nainen oot,kaiken kaikkiaan!
    Jätä ne hörhökommentoijat omaan arvoonsa ja jatka samaa rataa – mahtavaa blogikirjoitustasi ja kuvien jakamista!!

    • Miia

      Näin teen Susanna! 🙂 Kiitos.

  • Suvi

    Harvemmin mistään avaudun suoraan netissä, mutta nyt tekee kovasti mieli. Vaikkakin bloggauksen otsikon ohi.
    En tunne sua, teitä, en ole lukenut sun blogia aiemmin, tiedän vain mitä tv tuuttasi EA-ohjelmassa.
    Musta on ihan käsittämätöntä aina vaan miten vieraat ihmiset huutelee ja haukkuu ja parjaa toisia vieraita ihmisiä. Son raukkamaista kun ei uskalleta omilla kasvoilla tulla sanomaan päin naamaa. Pitää piilossa herjata. Silloin ehkä pitäisi herätä siihen että on jokin vialla kun ei ole omassa elämässä riittävästi kun nuin pitää tehhä.

    Ihan vaan ohjelman perusteella mulla on susta tunne, että oot sydämellinen symppis, ihanaisen oloinen ihminen. Vaikka en mitään tiedäkään.

    Itse olen todennut ja oppinut että elämässä pitää tehdä niin kuin tuntuu hyvältä, kuitenkaan tahallisesti toisia loukkaamatta. Ei muiden mielipiteet, varsinkaan vieraiden, kanna minnekään. On vain se yks oma elämä.
    Toivotan voimia ja tsemppiä!

    • Miia

      Moikka Suvi! Oon kyllä samaa mieltä kanssasi ja ikävä kyllä blogimaailmassa näkee tätä – voisiko sitä kutsua nettikiusaamiseksi? Kiitos paljon Suvi. 🙂 Täältä tulee postauksia – tykkää ne jotkut tai eivät. 😉

  • Sanna

    Mun pitikin kommentoida jo aiemmin, että tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen! Ihan karseeta luettavaa osa saamistasi kommenteista, anna niiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos… Itse erosin noin vuosi sitten, ja nyt elämä on ihan mahtavaa! Kyllä se aurinko taas paistaa 🙂

    • Miia

      Kiitos Sanna! 🙂 Karsea onkin se oikea sana. 😀

  • Jenni/destinationunfamiliar

    Ihanan inspiroiva koti! Itsellänikin muutto Suomen lähestyy hurjaa vauhtia ja koitan ahkerasti bongailla kivoja sisustusjuttuja 🙂

    • Miia

      Kiitos Jenni! Ihanaa muuttoa takaisin Suomeen. Jos saat mukaasi sieltä muilta mailta jotain kivaa, niin sehän vasta olisi ihanaa. Persoonallista ja ihania muistoja. 🙂

  • Ansku

    Kiva koti! Sijainti varmaan loistava, ihanaat leveät ikkunalaudat <3. ps. Terveiset Lahdesta

    • Miia

      Heippa Ansku! Tämä on joo ihana vanha talo paksuine seinineen ja rauhallisine naapureineen. Loistava sijainti Helsingissä. 🙂 Terkut Lahteen.

  • Emma

    Ihana koti ja ihana Miia. <3

  • Stina

    Hei Miia! En yleensä jätä kommentteja, mutta nyt tunnen pakottavaa tarvetta. Minäkään en ymmärrä haukkumistasi, on täysin ymmärrettävää etsiä rakkautta ja jos siinä epäonnistuu, se on jo itsessään niin kurjaa että en ymmärrä pitääkö anonyyminä vielä lisätä suolaa haavoihin. Ero on (ei välttämättä toki) jonkinlainen kriisi ja henkisen kasvun paikka, mutta en tosiaan ymmärrä pitääkö siitäkin asiasta alkaa haukkumislinjalle. Pöh! Katse eteenpäin ja nähdään joskus lennolla 🙂 Hyvää syksyä!!

    • Miia

      Heippa Stina! Kiitos kun jätit kommentin. Se on kyllä outoa kuinka meitä on niin moneen lähtöön ja jotkut kokee tarpeelliseksi haukkua muita. Kai heitäkin pitää ymmärtää. :/ Jos nähdään lennoilla, niin tulehan moikkaamaan. 🙂

  • Margaret

    Hei Miia,
    Olet uskomattoman upea ja inspiroiva ihminen,älä missään nimessä lopeta bloggaamista! Sinun blogistasi ja kirjoituksista tulee aina hyvä mieli. Sinussa on jotain sellaista eleganssia, tyylikkyyttä ja kauneutta, mitä on harvoilla ja siksi oletkin oikeastaan tietynlaisena esikuvana monille (ainakin minulle) Toivon elämääsi kaikkea hyvää!

    • Miia

      Kiitos ja Wau! Olen nyt todella otettu kommentistasi. Onpa ihanaa, jos minusta saa tällaisen kuvan. Kuitenkin olen ihan samanlainen kuin kaikki muutkin. Kaikkea hyvää myös sinulle Margaret! 🙂

  • Aurinkoutu

    Oonkohan minä ainoa, jonka mielestä elokuu on vielä kesää/loppukesää eikä syksyä…

    • Miia

      Heippa! Oot kyllä oikeassa. Tuollahan on vielä täysi kesä päällä. Vielä “kesempi” kuin vaikka kesäkuussa. 😀

  • Pia

    Näyttää just niin ihanalta kuin ajattelinkin! Käsittämättömän nopeesti oot saanut asunnon näyttämään kodilta, tuntuu ettei siitä ole kuin pari päivää, kun kannettiin kamppeet sisään. Tupareita ootellessa. 😉

    • Miia

      Kiitos ihana Pia ja kiitos muuttoavusta! Mä huhkin jo muuttopäivän jälkeisenä päivänä, että saan kodin tuntumaan kodilta. Tuparit tulossa. 😉

  • Nipsu

    Moi Miia! Älyttömän ihanasti sisutettu koti! Kun katselee kuvia niin tulee sellanen fiilis et tuolla olis kiva viettää pimeneviä syysiltoja 🙂 Tsemppiä uusiin tuuliin! Itsellä vähän sama vaihe edessä, kun vain uskaltaisi tehdä ratkaisevan askeleen. Mukavaa syksyä 🙂

    • Miia

      Kiitos Nipsu! 🙂 En malta odottaakaan ihania syysiltoja. Kynttilät on jo valmiina lähtöön. 😀 Tsemiä sulle ja rohkeutta. Jos joku sisimmissä sanoo jotain, niin kuuntele sitä ja toimi. 😉

  • Satu

    Hei Miia! Ihana uusi koti. Myös Uusia tuulia elämääsi.

  • Sonja K.

    Oi aivan ihana uusi koti! Harmaa-valkoinen matto on erityisen ihana! 🙂 Itse olen myös shoppaillut Askossa todella paljon!! Aloitin seuraamaan blogiasi Ensitreffit alttarilla -sarjan myötä ja jäin koukkuun! 😀 Asuitte Ollin kanssa ihan tässä mun kodin lähellä ja näin useita kertoja teitä bussissa yksin ja erikseen, mutten koskaan uskaltanut moikata livenä, kun en oikeasti tunne kumpaakaan! Kaikkea hyvää jatkossa teille erikseen! 🙂 Osaat olla ihanan positiivinen vaikeasta elämäntilanteesta huolimatta ja toivon todella, että negatiivisia kommentteja ei enää tule! Kaikkea hyvää jatkoon ja jään odottamaan taas innolla uusia postauksia! 😉

    • Miia

      Heippa Sonja! Askosta löytyy joo yllättävän kivoja juttuja ja ei edes kovin kalliita. 🙂 Voi kun olisit moikannut joku päivä. Aina on kiva saada uusia tuttavuuksia. Kiva, että viihdyt täällä blogin puolella. 🙂

  • Sanna

    Heippa Miia! Itsekin olen joutunut pahojen puheiden kohteeksi, joten tiedän miten pahalta se tuntuu. Peilistä katsomalla se vika näillä herjaajilla löytyy. Sinä olet herttainen ja positiivinen, rohkea nainen joka uskaltaa tehdä omia ratkaisuja elämässä. Pidä pintasi ja jatka samaan malliin!:) Ja katso mikä määrän positiivista energiaa olet täältä saanut!! 🙂

    • Miia

      Moikka Sanna! Voi ei, tuo on ihan kamalaa, jos olet joutunut pahojen puheiden kohteeksi. Olet varmasti mieletön tyyppi ja ihmiset ovat vain kateellisia. 🙂 Ja kyllä.. ihania ja positiivisia ihmisiä löytyy onneksi enemmän ja täällä blogin puolella teitä on PALJON!

  • Koala

    Valtavan seesteisen kaunis koti. Tuo on kyllä hyvä, että malttaa pysytellä parissa / muutamassa rauhallisessa perusvärissä, niin kokonaisuudesta ei tule liian levoton. Itsellä on aivan liian montaa väriä ja kokonaisuus on rauhaton.

    • Miia

      Kiitos Koala! 🙂 Se ei ole kyllä helppoa, kun kaikki värikäs on niin kaunista. 🙂 Pääasia, että omassa kodissa viihtyy.

  • India

    Sorry to say, mutta kun itse ilmoittautuu tositv-ohjelmaan ja tuo blogissaan esille mielipiteitään kaikille, joilla on internetyhteys, on itse valinnut jonkintasoisen julkisuuden ja negatiiviset kommentit eivät voi tulla yllätyksenä. Kukaan ei voi olla niin naiivi, että kuvittelisi saavansa ainoastaan positiivisia kommentteja. Niitä saa vain suljetuilla blogiforumeilla, joilla bloggaajat kehuvat vuoronperään toisiaan.
    Olet tehnyt valintasi ja oletan, että olet ennen päätöksentekoasi punninnut plussat ja miinukset ja todennut, että omasi 15 minutes of fame olivat sen arvoiset.

    • Miia

      Heippa India! 🙂 Tuohan on niin totta mitä sanoit – koskaan ei voi miellyttää kaikkia. Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että on ihminen julkisuudessa sitten minkä vuoksi tahansa, haukkuminen ja asiattomuuksien sanominen ei ole asiallista. Lisäksi en ole lähtenyt etsimään tätä tunnettua “15 minutes of famea”. Kuten postauksessani sanoin. Lähdin vain etsimään rakkautta ja otin riskin. Kyllä haukkumiset ovat tulleet yllätyksenä – enhän ole julkisuuteen tottunut ihminen. Ikävät sanat satuttavat kyllä kaikkia – on sitten julkkis tai tavis. Haukkuminen ei ole koskaan oikeutettua. Tajuan kyllä pointtisi ja arvostan kommenttiasi, mutta edelleen viittaan Maaret Kallion tekstiin: http://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/a1305896774738

  • Riikka

    Heippa!

    Minusta kukaan henkisesti tasapainoinen ja hyvinvoiva ihminen ei koe tarvetta toisen ihmisen loukkaamiseen. Ei kadulla, eikä netissä.

    Tästähän voidaan jalostaa ajatusta vielä eteenpäin ja miettiä, miksi meillä Suomessa ihmiset voivat niin älyttömän huonosti? Mitä elämästä puuttuu? Tai oikestaan siellä ihmisen sisimmässähän se puutostila on…

  • Riikka

    Ai niin ja Miialle kaikkea hyvää uuteen elämäntilanteeseen <3!

  • Aamu

    Hei! Olen todella pahoillani saamistasi ilkeistä kommenteista 🙁 Haukkuminen on aina töykeää ja rumaa, sekä netissä että kasvotusten. Mielestäni on kuitenkin hieman ristiriitaista, että haukkujia arvostelevat henkilöt sanovat heidän olevan vain kateellisia tai omaan elämäänsä tympääntyneitä tms. Yhtä lailla sekin on tuntemattomien arvostelua. Ei kukaan voi tietää miksi joku ilkeilee, turha alkaa yleistää.
    Sinä osaat kyllä upeasti ottaa kaikki kommentit vastaan, vaatii varmasti vahvuutta!

    Ymmärsin myös joidenkin närkästymisen siitä, että sinä näit eron tapahtuvan vasta virallisen paperin myötä vaikka olittekin sopineet eroavanne. Vaikka ymmärrän myös sinua: miksi ihmeessä olisit kertonut erosta ensimmäiseksi blogisi kommentissa tuntemattomille? Varmasti noin suuren asian haluaa ensin käsitellä itsekseen ja omien läheisten kesken. Kaikkea hyvää!
    P.s. Upea ikkunalauta kodissasi 🙂

  • Sanna

    Heippa!

    Blogeja on paljon, mutta harvat näin inspiroivia ja informatiivisia 🙂 kiitos kaikista matkavinkeistä! 🙂

    Ja kaikkea hyvää uuteen elämäntilanteeseen. Elämä yllättää joskus ja koskaan ei voi tietää mitä eteen tulee.

    ” When in doubt, just take the next samll step “

  • Hilkka

    Joka kolmas avioliitto päättyy eroon, vai onko määrä nykyään vieläkin suurempi.. Ovatkohan kaikki eroon päätyneet vajakkeja ämmiä.
    Toisaalta oli blogi mikä hyvänsä, aina niitä ilkeyksiä satelee. Siis ihan anonyymille puutarhan harrastajalle, kuin ruokablogeillekin. Jollakin lukijalla on vaan niin paha olla, että ainoa purkautumistie on loukata asiattomuuksilla.

  • Mrbl

    Onnea uuteen kotiin sekä uuteen elämäntilanteeseen! <3

  • Elisa

    Ensimmäistä kertaa eksyin blogiisi ja pakko heti päästä kehumaan kaunista yksiötä! Ja tyylistä ei voi kun pitää, omassa olohuoneessahan makaa tismalleen samanlainen mattokin 😀 Alan vasta lukemaan muita tekstejä, mutta älä toki lopeta kirjoittelemista niin ei lukeminen lopu kesken 🙂

    • Miia

      Heippa Elisa! Kiva kun eksyit tänne. En lopeta kirjoittamista. On se niin rakas harrastus. 🙂 Hauskaa, että sulla on tuo matto, josta monet blogini lukijat ovat kyselleet. 🙂

  • Sipru

    Riikka, kuvasit pahoinvoivan mielettömän hyvin. Todellakin tasapainoisella ihmisellä ei ole tarvetta pahoinpidettä bloginpitäjiä henkisesti, vaikka samaa mieltä aina olisikaan. Jokainen osaa kirjoittaa nätisti jos vain siihen on halua!

    Suurkiitos Miia, ettet lopettanut kirjoittamista. Se olisi ollut enemmän kunniavoitto ilkeilijöille.. Jos tuntuu kovin pahalta voi pitää etäisyyttä, mutta ei ikinä heittää ‘pyyhettä kehään’ ilkeämielisten hyväksi. Sitähän ne juuri odottavat koska suurin osa on pelkkää kateutta.
    Hyvä Sinä! Olet meille monelle iloinen energianlähde, usko pois!
    Onnea uuteen kotiin! Katson kadehtien näitä leveitä ikkunalautoja joita vanhoista taloista löytyy.. Lamppurivistö ikkunan ympärillä on kiva, tilaansa sopiva, ja muutenkin kotisi vaikuttaa oikein harmoniselta pesältä.

    • Miia

      Ihanaa jos saan välitettyä energiaa myös ruudun toiselle puolelle! 🙂 Kiitän ja nöyrästi kumarran.

  • Emma

    Hei Miia! Tosi upean näköstä tuolla sun asunnossa 🙂 Oon aina ihaillut ihmisiä joilla on sisustus silmää ja haluisinkin kysyä, että mistä saat ideoita noihin sisustuksiin? Ps. Oot ihana ja upea ihminen, kaikkea hyvää sulle jatkoon, äläkä missään nimessä anna muitten lannistaa ittees koska oot upea just tuollaisena! 🙂

    • Miia

      Kiitos Emma! 🙂 Pinterest on “sisustussilmäni” salaisuus. Kun löydän mieleiseni sisustuskuvan, yritän vähän jäljitellä sitä ja lisäillä toisista kuvista elementtejä, joista pidän. https://www.pinterest.com/miikkulaisen/

  • Laura

    Mie luulen, että suurin osa näistä negatiivisista kommenteista ois vältetty sillä, että heti niihin ekoihin tiedusteluihin olisi vastattu ihan totuudenmukaisesti (eli ei olla vielä erottu, mutta ollaan eroamassa tms.) Itsekin meinaan järkytyin kun luin tuosta erosta jostain maikkarin sivulta ja sitten äkkiä pyyhälsin tänne blogiin, josta sitten sainkin aluksi sen kuvan, että huhu ei ole totta. Kunnes parin päivän päästä tulin uudelleen, ja sainkin selville, että onhan se sittenkin. Tuli vähän petetty olo. Mutta muuten ei mitään valittamista 😉 Tsemppiä jatkoon

    • Sipru

      Laura, sitäkin voisi miettiä onko maikkari kieltänyt kertomasta ennen omaa ero-julkaisua? Tämä voi olla hyvinkin mahdollista koska homma on tv:stä lähtöisin. Pitäisi muistaa ne sopimusasiat, ennekuin loukkantuu ja päästää oman ilkeän mielipide-härkänsä valloilleen.

      Eikö tästä asiasta voitaisi mennä jo eteenpäin, eikä jankuttaa tätä samaa viikkokausia?

      • Miia

        Samaa mieltä! Nyt siirrytään eteenpäin! 🙂 Kiitos Sipru! <3

  • Maarit

    Täällä somessa on niin helppo huudella hävyttömyyksiä ja ilkeillä. Kukaan noista tyypeistä ei sanoisi samoja asioita sulle face to face,veikkaan.
    Oikea asenne sulla. Ei kannata lannistua,vaikka sanat satuttavat! kateellisten valitusta se vaan on …
    Ei muuta kuin tsemppiä ja blogi jatkukoon. Seuraan sinua,Violaa ja myös ihana asia,Piia nykyään. Jännää nähdä uudet parit tänään 😉
    PS. Ihana koti,viihtyisä ja huolella harkittu sisustus 🙂

    • Miia

      Kiitos Maarit! Tuntuu, että tämä sisustusprojekti ei lopu koskaan. 😉

  • Susanna

    Mä en ole lukenut ilkeitä kommentteja ja taidan jättää lukemattakin mikäli niitä vielä täällä on. Alkaa turhaan vaan käyrä nousta typeryyksien takia. Mutta siis asiaan…Kurjaa kun sun ja Ollin liitto ei jatku, mutta itse tiedän eronneena, että joskus eroaminen on parempi ratkaisu, ehkäpä molemmille jopa. Mä oon aiemminkin jotain kommentoinut, mutten nyt vähään aikaan. Mä puhuin silloin niistä “rouheista” tyypeistä ja luulin löytäneeni sit kunnollisen miehen, mutta en sit kuitenkaan. Vaan nytpä 3 kk sitten yksi mies löysi mut ja nyt ollaan oltu 1 kk kihloissa, en olis uskonut tämmöstä vielä tulevan kohdalle, huh! Mies on kiltti, mutta ei kuitenkaan mikään nössö. Että paistaa se päivä joskus risukasaankin 🙂

    Niin ja sitten toiseen asiaan…aivan ihanalta näyttää sun uusi koti. Noissa vanhemmissa asunnoissa on just se ihanuus kun ikkunoilla on kunnon syvennykset missä voi pitää tavaroita tai istuskella ja katsella ulos 🙂 Ja huonekorkeudet on ihan toista kuin nykyään. Onnea uuteen kotiin ja kyllä se oikea mieskin vielä eteen kävelee, niin se vaan menee. Ai niin ja piti vielä sanoa niistä ilkeilijöistä, että jos pitää toisia mollata, niin sehän kertoo vaan sen ihmisen omasta typeryydestä, eli ne voi jättää omaan arvoonsa.

    • Miia

      Moikka Susanna! Muistan kyllä sun aikasemman kommentin. 🙂 Onpa kiva kuulla kuinka kaikki on kääntynyt hyvin päin. Paljon onnea siis kihloista!

  • Sade

    Moi, todella harmi että olette eronneet, olitte niin sopiva pari! Ehkä tulee teille vielä uusi mahdollisuus ja jos ei, niin sitten uusia tuulia kohti. Jään seurailemaan blogiasi, koska itsekin olen intohimoinen matkailija ja juttusi eri matkakohteista kiinnostavat todella!

    • Miia

      Moikka Sade! Kiva kun jäät seurailemaan. Matkajuttuja on taas pian tiedossa. 🙂

  • Pauliina

    Moikka ihanainen 🙂 pakko kysyä mistä olet hommannut tuon ihanan valkoisen kynttilälyhdyn mikä on tossa ekassa kuvassa? Oon ettiny tollasta mutta ei oo löytyny ku mustia samantapaisia mitkä ei oo sit miellyttäny silmää.. Sulla on tosi viihtysän ja kotosan näkönen koti kertakaikkiaan! Oot valloittava tyyppi josta monen pitäis ottaa oppia 🙂 Kaikkea hyvää sulle! Pauliina

    • Miia

      Heippa Pauliina ja kiitos tuhannesti! 🙂 Kynttilälyhty on Hemtexistä ja ostettu viime syksynä. Jos heille tulisi taas samoja myyntiin. 🙂 Tuo antaa kyllä ihanan valon.

  • Susanna

    Kiitos onnitteluista kihlauksen johdosta 🙂 Ja kiva kun pidät tätä blogia, tää sun blogi on sellanen hyvän mielen -blogi 🙂 Mukavaa tulevaa reissua!

    • Miia

      Kiitos Susanna! 🙂

  • Jenni

    Katoin koko ensitreffit alttarilla kauden ja sitä kautta tulit tutuksi kasvoksi. Blogia puolestaan satunnaisesti olen selaillut. Olet valoittava, kaunis ja vahva nainen. Oikeen ärsyttää ihmisten turha ilkeys. Keep going ja pidä toi asenne!

    Lisäksi sulla on mahtava tyylitaju ja silmää niin pukeutumisessa ja sisustuksessa 🙂

    • Miia

      Voi kiitos Jenni! 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram