Miia Johansson

Parhaat rusketusvinkit

P1070805

Auringonoton riskeistä puhutaan aina, mutta uskaltaisin sanoa, että tästä huolimatta monet kylpevät auringossa ruskettuneen ihon toivossa. Silloin on tärkeää suojautua hyvin. Olen vihdoin oppinut sen, että iho ei rusketu yhtään nopeammin jo sen käräyttää. Punaisuus muuttuu rusketukseksi vain hetkellisesti, mutta loman loputtua se myös kuoriutuu nopeasti pois.

Olen etsinyt jo pitkään hyviä aurinkovoiteita ja sain Vichyn tuotteista vinkin kollegaltani. Olen alkanut käyttämään korkeaa suojakerrointa, koska ihoni on iän myötä muuttunut paljon. Palan helpommin kuin ennen. Ja sekin urbaanilegenda on nyt testattu, että iho ruskettuisi nopeammin matalammalla suojakertoimella. Ei pidä paikkansa. Hiljaa hyvä tulee. Loman aluksi voi tuntua, että enkö rusketu laisinkaan. Kun saat hiljalleen hyvän pohjan rusketukselle, alkaa iho kauniisti muuttaa väriään.

Vichyn voiteet tuoksuvat hyvälle ja ovat laadukkaita. Maksan mielelläni muutaman euron lisää, jotta voin suojata tehokkaasti ihoani. Voiteet tuoksuvat todella hyvälle ja ovat muutenkin miellyttävän tuntusia. Muistathan kosteuttaa ihoa myös auringonoton jälkeen. Näin rusketus myös säilyy pidempään.

Yksi teistä ihanista lukijoita myös vinkkasi saksalaisen nettisivuston, josta näitä hieman arvokkaampia rasvoja saa tilattua halvemmalla. Pääset sivuille TÄSTÄ. Kyseisiltä sivuilta saa myös paljon edullisemmin iki-ihania Avenen tuotteita. Tuotesarja, joka on ollut oman atooppisen ihon pelastus.

P1070814

Toisena rusketusvaihtoehtona on purkkirusketus. Itselleni tämä on mielekkäämpi tapa ruskettua, koska en ole kovin suuri rannalla loikoilun fani. Olen vuosien mittaan etsinyt myös tästä tuotteesta sitä parasta. Miinuksena on usein haju ja levityksen jättämät rajat. Sain tästäkin suosituksen kaveriltani ja hänpä oli oikeassa. Yves Rocherin itseruskettava ei tuoksu pahalle, se levittyy hyvin, imeytyy nopeasti ja inhottavia rajoja ei jää. Hintalappukin näyttää vajaata kymmentä euroa.

P1070835

 

 

Tilaa
Notify of
guest

10 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Laura
Laura
9 years ago

Yves Rocherin tuotteista tykkään hirveästi, mutta tuota otseruskettavaa en ole vielä testaillutkaan! Pitää kokeilla näillä säillä ei ole rusketuksesta pelkoa 🙂

Mari
Mari
9 years ago

Käytimme juuri tuota Vichyn tuotetta ( kerroin 30) Toskanan auringon alla. Vaikka olimme koko päivän rannalla tuotetta ei tarvitse lisätä, jos levittää voiteen reilusti ennen rannalle menoa. Huipputuote.

Mari
Mari
9 years ago
Reply to  Miia

Minunkin mieheltä paloi kämmenen kuvat, kun jätti kyljet huonolle rasvaukselle. Ne miehet ; )

Poletti
Poletti
9 years ago
Reply to  Mari

Itse tykkään myös Vichyn tuotteista. Ei jää tahmaa eikä tuoksu pahalle. Vielä kun poistaisivat “valkoisuusefektin” (tekee ihosta valkoisen) olisi tuote lähes täydellinen.

Sen verran kommentoisin tuotteen lisäämisestä eli tuo suojakerroin 30 (tai mikä tahansa suojakerroin) ei ole voimassa kuin sen parituntia. Aurinkosuojavoidetta tulee täyden tehon ylläpitämiseksi lisätä kahden tunnin välein. Jos sitä lisää harvemmin tai sitä levittää suositeltua vähemmän, ei suojateho täyty.

Anu
Anu
9 years ago

Terve Miia! Ensinnäkin, kiitos hyvästä blogista! Palaan tätä aina lukemaan hyvällä mielellä uudelleen ja uudelleen. 🙂

Haluaisin esittää postaustoiveen tai kaksi; olisiko mahdollista saada vinkkipostausta siitä, mitä tulisi huomioida ennen matkaa, lentokentällä ja kotiintulomatkalla matkustettaessa USA:han? Blogissasi on ollut ihan yksittäisiä matkustusvinkkejä, mm. Lentokoneen käsimatkatavaroihin liittyen. Mikäli näitä vinkkipostauksia on enemmän, saisiko ne kerättyä esimerkiksi yhden tagin alle? Niitä olisi kiva lukea yhdestä paikasta. 🙂

Kivaa kesää sulle!