Kohti unelma-aamua

15.05.2015

Aamujooga Aamulenkki

Jaksotyön tuoma epäsäännöllinen rytmi on ajoittain aika hankalaa ja joskus tuntuu, että voisin nukkua ihan koko ajan. Kaikkein ihaninta olisi herätä vapaapäivänä aikaisin, eikä lojua sängyssä koko aamun ohi. Näin vaan välillä käy ja tuntuu, että puolet päivästä on jo menetetty.

Joskus sitä kuitenkin onnistuu starttaamaan päivän ajoissa ja silloin minulla on kolme ehdotonta asiaa, jolla starttaan päiväni terveellisesti.

  1. Pirtelö täynnä vitamiineja, proteiinia ja kuituja.
  2. Bertta-hauvan ulkoilutus ihana musiikki korvilla.
  3. Jooga oman kodin rauhassa. Valitsen tunnin oman fiiliksen mukaan – rentouttavaa menoa tai useammin voimajoogaa.

Olohuone Aamupirtelö

Eikö kuulosta ihanalta? Lähes elokuvamaiselta. Herään virkeänä ja suorastaan tanssin keittiöön. Treenivaatteetkin hyppäävät suoraan eteisessä vastaan ja joogamatto heilahtaa lattialle kuin itsestään. Voi, olen aina kadehtinut aamuvirkkuja ja niitä jotka tähän pystyvät joka aamu. Ja lähtevät vielä reippaana töihin. Tämä on yksi suurimmista tavoitteistani, koska se on kohdallani niin vaikea saavuttaa.

Tiibetinterrieri Tiibetinterrieri

Sitten sieltä löytyy vielä ne kaksi pirulaista, jotka vievät usein aamustani aivan liikaa aikaa. Kaksi niin tarpeellista, mutta samalla ällöttävää asiaa nimeltään tietokone ja puhelin. Olen aivan sekopäinen Instagram-selailija. Lisäksi netistähän nyt aina löytyy jotain supermielenkiintoista (mukamas). Facebookissa voi aina mennä jokin ohi, jos ei heti tsekkaa (ei pidä paikkansa). Unohtamatta kaikkia snäppejä, jotka ovat yön aikana saapuneet. Naama on kiinni tässä Maaret Kallion kutsumassa ällönäytössä aivan liikaa. Kai se on myönnettävä. Olen jonkunlainen some-addikti (still in denial).

Ällönäyttö

Jos sitä vaikka ensimmäisenä aamulla halaisi omaa miestään, tekisi kaikki ihanat aamutoimet ja sitten avaisi ne näytöt. Mitään maatamullistavaa sitä ei ole voinut tänä aikana tapahtua. Tai oikeastaan kyllä. Päivä on saanut upean startin.

Vielä on yksi hetki aamusta josta nautin ja se on meikkaaminen. Kutsun sitä päivän luovaksi hetkeksi. Kasvot ovat tyhjä canvas, josta muokataan siihen päivään mieluinen “teos”. Kovin kummia en yleensä tee, vaan tärkeimpänä koen tasaisen ja terveen näköisen ihon sekä huolitellut kulmat. Luonnollisuus on mielestäni kaunista (sanoo ripsipidennys addikti).

Kylpyhuone“This is where the magic happens.” Aamun meikkihetki.

Ennen ja jälkeenEnnen ja jälkeen. Ripsien pidennykset tekevät kummia aamun meikittömälle naamalle.

 

  • Eveliina

    Kotinne näyttää niin täydelliseltä! Juuri sellaiselta, miltä mäkin haluaisin oman kodin näyttävän!
    Ja ripsienpidennykset ovat maailman paras keksintö ikinä! Kaksi vuotta ollut tauotta, enkä näe suhteemme oppua <3__<3

    Eveliina / Six Feet Tall

    • Miia

      Kiitos Eveliina! Itse haluaisin enemmän valkoista. valkoisen lattian ja valkoisen sohvan. Katsotaan jos seuraavaan asuntoon sitten. Joo, en kyllä tiedä miten enää pääsen pidennyksistä eroon. 😀

  • Sinni

    Voi kun tuo Bertta on söpö. Rotu on tiibetinterrieri, minkä ikäinen hän on? Vaikutti todella rauhalliselta koiralta ohjelmassa, ei taida pahemmin haukkua tai riehua? Kuinka paljon päivässä vaatii ulkoilua ja muuta aktiviteettia? Koiran hankinta on välkkyy mielessä, pitää vaan miettiä vielä rotua tarkasti.

    • Miia

      Bertta on neljä vuotta. Rodunomaisesti välillä tottelee ja välillä ei, mutta muuten on kyllä todella kiltti ja rauhallinen. Se inhoaa haukkumista ja koirapuistossa katsoo pitkään koiria, jotka haukkuu. Vien Bertan ulso kolme kertaa päivässä, joista yksi kerta on vähän pidempi. Ei tosin pistä pahakseen, jos joku päivä kaikki lenkit ovat lyhyitä. Iltapissillä haluaa jo sadan metrin jälkeen kääntyä takaisin kotiin, kun pelkää vähän pimeää. Ottakaa joku teidän perheen aktiviteetteihin sopiva hauva niin persoonaltaan kuin liikkumistarpeiltaan. 🙂 Tiibetinterrierit on ihania ja todella terveitä – myös vähän allergisoiva rotu. Ja ei karvanlähtöaikoja!!! Mutta ne on vähän puupäitä välillä. Vähän niin kuin omistajansa. 😉

  • lena / london and beyond

    Voihan aamut! En vois olla enempää samaa mieltä. 🙂 Mulla on kans tuo Instan selailu aamuisin paha juttu, jään niin helposti selailemaan juttuja tunneiksikin. Tähän kun yhdistää Fb:n, meilit, blogiin tulleet kommentit ja muiden blogit niin mä vaan lojun sängyssä puhelimen kanssa aamuisin. Pakko päästä tästä tavasta eroon..

    • Miia

      Joo, juuri tuo. Mäkin lojun sängyssä liian kauan, kun tsekkaan kaikki läpi. :/

  • Anni

    Ihana letti Miia! 🙂 Olis ihana jos tekisit jonkun ohjevideon jossa neuvoisit miten tuo letti tehdään!

    • Miia

      Heippa Anni! Hyvä idea! Voin kyllä tehdä. 🙂

  • Lumi

    Mitä noilla liiloilla kuutioilla tehdään?

    • Miia

      Ne on joogablokit. 🙂 Avustavat hieman, jos ei taivu tietyissä liikkeissä ihan lattiaan asti.

  • Pauliina

    Ripsienpidennykset ovat kivat, mutta toisaalta omat huonot puolensa niissäkin. Minua inhotti se, että eyelineria jäi helposti ripsiin/luomiin. Rahanmeno tietysti myös miinus. Mutta ehkä huonoin juttu oli se, että sain kerran antibiootteja vaativan silmätulehduksen. Johtuiko se lainkaan ripsistä, jaa-a. Mutta kyllähän ne helpommin jäävät likaisiksi kuin omat. Suurin juttu tuossa oli kuitenkin se, että kaupungin tosi suosittu ja hyvä tekijä (kosmetologi) sanoi, että voin minä silti tulla huoltoon, vaikka on silmätulehdus. No en todellakaan mennyt, ties kenelle olisi siirtynyt ja ehkä olisin itsekin saanut sitkeän taudin. Meni jotenkin maku tuon jälkeen, tuli ihan olo, että onko kaikki ripsityypit vähän pölkkyjä. Sitten kun on lukenut enemmän pikaliimoista, joita ripsissä käytetään, niin eihän se kovin kivaa luettavaa ole. Nykyään tulee joskus harvoin laitettua itse hetkelliset ripset.

    Millä muuten videot on täällä kuvattu? Puhelimella vai videokameralla vai millä? Mietin tässä, että pitäiskö puhelimeen ostaa jalusta.

    • Miia

      Heippa Pauliina! Ja voi kääk! Eihän silmätulehduksessa voi mennä ripsihuoltoon! Olenpa todella yllättynyt, että kosmetologi sanoi noin. Ymmärrän täysin, jos meni maku. Itsekin luotan ripseni vain ystäväni käsiin.

      Videot on kuvattu Sonyn action kameralla ja jalustana toimi oma viritelmä. Muutama laatikko ja kirja. 😉

  • joanna25

    Oi Miia! Olet niin kaunis! Voisitko kirjoittaa miten saat näin hienot kulmakarvat? Kiitos!:)

    • Miia

      Voi kiitos! Tästä onkin tullut paljon kyselyä, joten taidan toteuttaa. Todella simppelisti teen. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram