Ollin helpot ja terveelliset letut

15.04.2015

Helpot letut

Olemme antaneet lehtiin ainoastaan kaksi haastattelua, koska emme näe syytä enempääkään. Ensin annoimme haastattelun Etelä-Suomen Sanomille, koska halusimme tukea paikallislehteä (juttu tässä). Toisen haastettelun annoimme taas Me Naisille, jossa puhuttiin myös Ollin minulle tekemistä letuista (juttu tässä). Ja tässäpä nyt sitä mun suurta herkkua – Ollin protskulettuja!

Enpä olisi arvannut, että joku päivä löydän miehen, joka kokkailee minulle lettuja herkkunälkään. Jos oikein paha päivä sattuu kohdalle, niin silloin Olli sanoo, että on parempi heitellä ensin lakuja minun suuntaan ennen kuin voi lähestyä. Noh, hieman karrikoidusti sanottu, mutta niin söpöä.

Olen tähän mennessä herkutellut banaani-kananmuna letuilla, mutta ne eivät kuitenkaan ole niin ruokaisia kuin nämä herkkuletut. No sanotaan, että pastoroitu maito ei ole hyväksi eikä myöskään kaura (joidenkin mielestä), mutta kyllä nämä letut ovat melko terveellisiä verrattuna moneen muuhun herkkuun. Yllättävän hyvät specsit löytyvät myös tuosta pan cake mixistä.

Tässäpä Ollin ohje yhteen lettuun:

  • 1 dl Pancake Mix -jauhetta
  • Reilu desi soijamaitoa
  • Paistamiseen rypsiöljyä

Sekoita jauhe ja soijamaito keskenään. Paista pannulla. Täytteeksi: agave-siirappia ja turkkilaista jugurttia.

Ollin letut

  • Sari

    Heipsan!
    Kiitos lettuohjeesta,pitääpä kokeilla.
    Blogisi on tällä hetkellä yksi lemppareistani ja nyt ekaa kertaa kommentoin.
    Matkajutut ovat erityisen kiinnostavia,ja kiitos sinun,kolmilapsiselle perheellemme löysin nyt majoitusvaihtoehdoksi nämä airbnb:t.
    Olemme asuneeet vuosia Singaporessa,ja sinne takaisin tekisi mieli palata -vaikka vain lomailun merkeissä.Lentoliput tällaisella porukalla ovat sen verran tähtitieteelliset,että toistaiseksi ajatus on kuopattu.Mutta nyt kun tajusin tämän edullisemman majoitus vaihtoehdon,haave ei ole enää niin mahdoton.
    Barcelona myös kiinnostaa kesäloma kohteena..Ja Islanti,siitä odotan postauksia kieli pitkällä…..

    Luin koko blogisi yhdellä istumalla ja tein muutaman nojatuolimatkan! Ja nyt alkoi tehdä mieli lettuja,joten jätän kommentoinnin tähän ja lähden taikinan tekoon.
    Mukavaa päivänjatkoa!

    • Miia

      Olipa ihana kommentti Sari! 🙂 Ihanaa kun viihdyt täällä. Se on mulle tärkeetä. Ja onpa ihana kuulla, että oot saanut täältä hyvän vinkin ja lähdette mahdollisesti vielä Singaporeen koko perheen voimin. Voin vaan kuvitella kuinka kallista on lähteä noin isolla jengillä reissuun. Barcelonaa suosittelen lämpimästi, jos sinne saisi vaikka teidän koko jengin halvemmalla. Aurinkoista loppuviikkoa sinne! 🙂

  • Tuija

    Noista on helppo tehdä vaikka minkälaisia herkullisia versioita, juurikin terveellisesti 🙂

    • Miia

      Juuri näin! 🙂 Nams!

  • sippa

    Kiitos ohjeesta, täytyypä kokeilla toimisko toi hemmotteluidea meilläkin:) Minäkin olen lukenut blogiasi todella mielenkiinnolla, matkakertomuksistasi sain kylläkin matkakuumeen, johon voisi auttaa vain lääke nimeltään Garda-järvi, kerran käyneenä auh niitä maisemia!

    • Miia

      Heippa Sirpa! Garda-jörvi VARMASTI auttaa matkakuumeeseen. 😀 Ja kiva kuulla, että olet viihtynyt täällä.

  • Annn

    Onpas kiva ohje 🙂 Tosiaan ois vaihtelua niille banaani- kananmuna- letuille, mitä välillä täälläkin väännetty 😀 Aurinkoista viikonloppua sinne!

    • Miia

      Sinne myös mukavaa viikonloppua! Suosittelen kokeilemaan lettuja. Tuota jauhetta saa ihan tavallisista kaupoistakin. 🙂 Niin herkkua, nams!

  • Ulla

    Prismassa olivat tarjouksessa, testasin 16v poikani kanssa ja hyvää oli!Kiitos vinkistä.

    • Miia

      Heippa Ulla! Kiva kun maistui. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram