Mamma Mia!

29.04.2015

Mamma Miaa katsomassa

Ystävät hyvät! Nyt on kaikkien mentävä katsomaan Mamma Mia! Tätä ei voi missata.

Ylistyssanoja ei voi säästää. Sen verran hieno oli Svenska Teaternin esitys. Pakko myöntää, että itselläni oli pienoisia ennakkoluuloja muutaman upean broadway-musikaalin ja muutaman surkean suomalaisen version nähtyäni. Mamma Miaan oli selkeästi käytetty aikaa, taitoa ja rahaa.

Ensimmäisen puoliskon aikana mietin kokoajan, että ei voi olla totta miten hyvin näyttelijät laulavat. Tuleeko kaikki kenties playbackinä? Eivät tulleet. Jopa bändikin löytyi lavan alta, kun saimme kunnian tehdä pienen back stage kierroksen.

Pääosan esittäjä Lineah Svärd lauloi kuin enkeli (oikeasti!) ja mielestäni tuhat kertaa paremmin kuin elokuvan Amanda Seyfried, vaikka hänkin on todella upea laulaja. Mieleeni jäi myös Mia Hafrén Donna Sundbergin roolissa, jonka tulkinta Winner Takes It All -kappaleesta (Vinnaren Tar Allt) pyöritti kyyneleet poskille. Puhumattakaan huikeista naisista Ritan ja Tanjan rooleissa (Anna Hultin ja Veera Railio), jotka olivat kuin suoraan elokuvasta.

Jos ruotsin kieli tuottaa ongelmia, niin tarjolla on Ipodeja, joista voi seurata tekstityksellä ohjelman kulkua.

Svenska teatern Olli musikaalia katsomassa Svenska teatern Juuri ennen esityksen alkua

Svenska Teatern on muutenkin näkemisen arvoinen paikka. Sali on yllättävän pieni, mutta sitäkin upeampi. Tunnelma on tiivis ja loppua kohden fiilis räjähtää kattoon. Musikaali tuo hyvän mielen ja taatusti hymyn huulille. Loppuhuipennus on huikea!

Esityksen jälkeen suuntasimme taas Groteskiin drinksuille. Baarimikkojen tietotaito on uskomatonta tasoa. Tällä kertaa pääsimme todistamaan miten isosta jääpalasta tehdään pallon muotoinen jääpala, jota käytetään tiettyjen juomien kanssa.

Groteskin baarimikon taidonnäyte

  • Soile

    Me käytiin katsoon tuo sama musikaali maaliskuussa Lontoossa ja olihan se kyllä upea esitys. Parasta teatteria mitä olen nähnyt. Ne Abban laulut on niin loistavia ja saatu niin kivasti niistä tämä Mamma Mia tarina aikaan.

    • Miia

      Se on kyllä totta, että hienosti on rakennettu laulujen ympärille tuo tarina. Päinvastoin kuin Lontoossa näkemäni futuristinen Queen-musikaali, joka ei oikein uponnut. Käsittämätöntä kuitenkin, että tämä Suomen version oli ihan verrattavissa Lontoossa tai kenkeissä näkemiini musikaaleihin. 🙂

  • Bea

    Oliko tuohon esitykseen saatavilla englanniksi tekstejä?

    • Miia

      Heippa Bea! Hyvä kysymys. Kyllä on saatavilla. 🙂

  • Girly Style / Anna

    Hei ihana, blogissani on sinulle haaste: http://girlystyleblogi.blogspot.fi/2015/04/parasta-juuri-nyt.html

    • Miia

      Moikka ihana! 🙂 Joo, huomasinkin jo, kun lueskelin sun blogia. Yritänpäs saada jotain siis kasaan. 😀

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram