Toivepostaus: Meidän se ihan tavallinen arki

26.03.2015

Tänään on torstai. Istun keittiön pöydän äärellä Bertta-hauva jaloissani. On vapaapäivä. Olohuoneessa odottelee jooga-matto kohta alkavaa joogasessiota varten. Olli on töissä ja lähettelee tauoilla viestiä mietinnöistä, että mitä pitäisi hulluilta päiviltä metsästää. Olli taisi napata sieltä Hugo Boss -puvun ja viinilaseja. Nyt se miettii selfie-tikkua.

Päivittäin lähettelemme paljon viestejä, kuvia, linkkejä ja selfieitä. Suunnittelemme yhteisiä juttuja ja kerromme päivän tapahtumista. Tämän illan ohjelmassa on Islannin retkeä varten vuokra-auton varaus ja Italian reissuun joku ihana asunto, jonka terassilla voi nauttia aamupalaa auringon möllöttäessä kimaltavan meren yllä. Kai me vähän suunnitellaan myös huhtikuun yllärireissua, josta kerron sitten reissun jälkeen. Hih.

Miia nukkuuOllilla oli omaa kivaa, kun tämä tyttö nukkui. 😀

Olli nukkuuSuloinen kosto! 😀

Meidän perheen harrastus on siis matkustelu. Käytämme melko vähän rahaa tavalliseen arkeen. Suunnittelemme viikon ruoat tarkasti ja terveellisesti. Käymme harvoin ulkona ja siinäkös vasta säästyykin paljon rahaa. Metsästelemme halpoja reissuja mm. Lentodiilistä. Esimerkiksi suorista lennoista Islantiin maksoimme vain 220 euroa per pää (juuri nyt nuo lennot ovat VIELÄ halvempia).

Itse olen tarkka rahan käytössä, mutta jos joku ihanuus osuu kohdalle niin silloin en säästele. Vaatteissa itselleni tärkeää on laatu. Laukuissa suosin vain merkkilaukkuja, joita käytän pitkään ja kengät on oltava nahkaa, koska arvaas miksi.. käytän silloin niitäkin pitkään. Voisinpa vaikka laittaa näistäkin postausta joku päivä.

olliOlli <3 Niin ja nuo Ollin ihanat naururypyt!

Ollilla on paljon harrastuksia ja kavereita. Itselläni on ne muutamat luottoystävät, Bertta ja mun jooga-matto. 😉 On todella mukava, kun Olli menee ja tekee ja silloin saan olla kotosalla rauhassa ja kirjoitella blogia. Minulla on myös aivan mieletön polte lähteä takaisin yrittäjäksi, joten suuri osa arjesta kuluukin niiden mietteiden ympärillä. Jos olen niin onnekas, että pääsen ensi syksynä haluamaani kouluun niin uskon, että kaikki muutkin kuviot siitä pikkuhiljaa selkeytyvät. Lentämistä en lopeta. Lentäminen ja ne ihanat kollegat on minulle henkireikä.

Kaksi ihanaaUsein töissä ollessani saan tälläisia ihania viestejä.

Onko teistä kukaan kuullut koskaan aarrekartasta? Eli kokoa kaikki asiat, joista unelmoit yhteen kollaasiin valokuvin. Laita siihen kuvia unelmiesi matkoista, parisuhteesta, perheestä, urasta, materiasta, minkälainen ihminen haluaisit olla – mielikuvitus on rajana. Voit kerätä kuvia netistä tai lehdistä. Askartele joko käsin tai tee tietokoneella kollaasi. Laita tämä seinälle tai vaikka tietokoneesi taustanäytölle. Katsele sitä joka päivä. Olen tehnyt jo kaksi tällaista viimeisen noin kymmenen vuoden aikana ja lähes kaikki asiat ovat käyneet toteen. Juuri tajusin, että tässähän on taas tehtävä uusi. Ihan ällistyttävää!

Tämä on sitä arjen unelmointia parhaimmillaan. Unelmoi suuria ja nauti myös pienistä asioista. Itselläni on ainakin opettelemista elää hetkessä ja keskittyä enemmän positiivisiin asioihin. Arki on paras opettaja ja oma asenne se innostava motivoija ja tsemppaaja. Kari Kanalan sanoin: “Arki on extreme-laji.”

Olli sählääHuomaa ero kuvissa. Arki on todellinen extreme-laji. 😛

  • B

    Kahteen asiaan piti heti kommentoida: Ensinnäkin: naururypyt! Minäkin rakastan niitä miehessäni ja olen usein niitä kuvaillut, etten koskaan unohda, miten ihanat ne ovat!

    Ja toisekseen, aarrekartat ovat tuttuja täälläkin. Aikoinaan kummitätini sellaisesta minulle kertoi, ja vasta muutaman vuoden jälkeen päätimme yhdessä ystävieni, avomieheni, siskoni ja vanhempieni kanssa moiset väsätä piirrellen ja aikakauslehdistä leikellen. Paitsi että lopputulos oli jokaisella ihanan persoonallinen, oli ihanaa tehdä karttoja yhdessä ja sitten kuulla, kun jokainen esitteli omansa. 🙂

    • Miia

      Tuo on kyllä totta, että aarrekarttojen teko on kivaa yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Vaikka lastenkin kanssa.

      Ne on ne pienet asiat, jotka tekee miehestä komean. 😉

  • Mari Vesala

    Minnepäin Italiaa olette menossa? Meillä tuttu perhe Toskanassa ja vuokraavat agriturismosta asuntoja. Voi olla teille liian maalla. Olemme myös olleet Amalfin seudulla ja Sisiliassa. Jos haluat vinkkejä voin laittaa. Ihania kesäsuunitelmia! Mekin suuntaamme Toskanaan jälleen 10 kerta!

    • Miia

      Ollaan itseasiassa menossa juurikin tuonne Amalfin rannikolle, joten kaikki vinkit otetaan mielellään vastaan! 🙂 Olen kyllä niin suuri Italia fani, että voisin mennä sinne vaikka joka lomalla. 🙂

      • Tanni

        Hei Miia ja kiitos kivasta blogista!

        Huomasin kommenteista, että aiotte suunnata Amalfille. Suosittelen ehdottomasti käymään Caprilla, mutta EI päiväretkellä. Päiväretkellä näkee vain ruuhkaisan sataman ja pääsee ryysimään Piazzetalle ja ehkä Siniseen luolaan satojen muiden turistien joukossa. Saari on pieni, mutta kannattaa ehdottomasi viettää siellä edes pari päivää.

        Saarella on kaksi puolta, jotka ovat todella erilaisia. Caprin puolelta löytyy kaikkein kiiltävimmät (ja kalleimmat) luksusputiikit ja illalla voi mennä Piazzetalle istuskelemaan ja näyttäytymään. Toinen puoli, Anacapri (suosittelen!) on paljon maanläheisempi ja “tavallisempi”.

        Hiekkarantoja Caprilla ei ole, mutta hienoja kivirantoja kristallinkirkkaine vesine kylläkin. Ja myös rakennettuja rantoja. Esimerkkeinä ilmainen ranta Marina Piccolassa tai luksusvaihtoehtona rakennettu Canzone del Mare.

        Saarella on älyttömän paljon nähtävää. Muun muassa VIlla San Michele, Villa Tiberio, Villa Jovis, Via Krupp, Augustuksen puutarha, Sininen luola. Saari kokonaisuudessaan on niin kaunis, että jo siinä riittää ihmeteltävää. Ehdottomasti yksi esteettisimmistä paikoista, jonka olen nähnyt. Ja olen nähnyt paljon! 🙂

        Mukavaa kevättä ja ihania reissuja teille!

        • Miia

          Etpä tiedä kuinka paljon näistä sun vinkeistä onkaan hyötyä! Syvimmät kiitokset!

  • Hanna

    Komppaan täysin näitä ajatuksia 🙂 Oon tekemässä juuri parhaillaan opinnäytetyötäni henkisestä työssäjaksamisesta, ja työssäni on keskeisessä roolissa juuri aarrekartta ja unelmat, sekä samalla kiitollisuus siitä mitä jo on sekä pysähtyminen 🙂 Tärkeitä ja innostavia asioita!

    • Miia

      Kuulostaapa mielenkiintoiselta opparin aiheelta. 🙂

  • Tuija

    Hahaa, molemmat nukkuvat vuorotellen, söpöä 🙂

  • Maarit Johanna

    Ihana postaus! Teitä on hauska seurata kun luin sun blogia satunnaisesti jo ennen ensitreffejä JA kun olette matkailijoita 🙂 Toivottavasti Islannista tulee paaaaljon juttuja! Olin siellä viime syksynä vaihdossa ja sinne on kamala ikävä. Mun blogista löytyy muuten paljon juttuja muun muassa Islannin ympäriajosta, Akureyrista ja Reykjavikista 🙂

    • Miia

      Kiitos Maarit! Varmasti Islannista tulee paljon juttuja. Kiitos superisti kun vinkkasit sun blogista – aloin heti tutkiskelemaan sitä. 🙂

      • Maarit Johanna

        Kivaa :)) Toivottavasti saat sieltä jotain inspistä! Sieltä löytyy koko sivu pelkille Islanti-jutuille 🙂 Onko teidän tarkempia reissusuunnitelmia tulossa tänne blogiin? Jännä kuulla millaisia aktiviteetteja te suositte matkoilla ^^

        • Miia

          Joo, reissusuunnitelmaa on tulossa. Nyt on kaikki majoituksetkin varattu. Melko aikaisessa vaiheessa oli jo parhaat majoitukset menneet, mutta saatiin ihan hyvät.

  • Laura

    Arki todellakin on extreme-laji! Teidän arki kuulostaa pitkälti samanlaiselta kuin omani, lisänä tosin kaksi lasta ja eläimiä. Laitan kuukausittain sivuun matkarahaa ja nyt onkin jo useamman vuoden ajan reissuttu perheen kanssa pari- kolme kertaa vuodessa ulkomailla, aikuisten kesken vielä lisäksi kerran-pari. Ensi viikolla suuntana haiden maustama Marsa Alam! Innolla odottelen Islanti-kokemuksia, maahan olen tutustunut vain hevosten osalta 😉

    • Miia

      Onpa ihana kuulla, että reissaaminen onnistuu noin hyvin lapsienkin kanssa. 🙂 Hyvää reissua Egyptiin! Islannista tulee varmasti useampia postauksia. 🙂

  • Katja

    Voi miten ihanan onnellisen ja rakastuneen oloinen pari ootte! Kyllä se vaan tietyt samanlaiset tavoitteet ja ajatukset elämästä ja elämänmenosta on tärkeitä asioita parisuhteessa. Jaha, kai se on pääsiäsenä viimeistään väsättävä aarrekartta ja ryhdyttävä aarteenmetsästykseen 🙂

    • Miia

      Se on kyllä totta. Varsinkin kun on tällainen reissaaja niin ei siitä tulisi mitään jos toinen haluaisi vain olla lomat Suomessa. 🙂 Ihanasti sanoit tuon, että ryhdyt aarteenmetsästykseen. Sitähän se tosiaan on. 🙂

  • Anneli Geitel

    Terveisiä Lahdesta! Me ollaan uusia lahtelaisia, pääkaupunkiseudulta muutettu 4 v. sitten. Katsoin kaikki sarjat ohjelmasa ja nyt on ihana lukea teidän blogia. Minä suosittelisin tietysti vuokraamaan teitä asuntoauto Islannista. Siellä on suomalainen asuntoautovuokraamo. Me ollaan kierretty saari kaksi kertaa ja kerran oltu Länsivuonoilla ja juurikin asuntoautolla. Meidän nettisivuilta löytyy kuvia ja päiväkirja matkoilta. Myös Jenkkilässä ollaan oltu monta kertaa asuntoautoilemassa. Viimeksi viime syksynä 3 kk ja tultiin Jouluksi kotiin. Niistäkin matkoista on meidän sivuilla. Amalfin rannikko on todella upeaa, hurmaavaa, kaunista ja vaikka mitä. Hidasta menoa autolla, mutta vaivan väärti. Myös Caprilla on käyty, ja sekin oli mielestäni kiva nähdä. Voisin mennä uudelleenkin. Mielenkiinnolla odottelen teidän seuraavaa postausta. Ihania kevätpäiviä Teille 🙂 Anneli

    • Miia

      Hei Anneli! Voi toivottavasti viihdytte Lahdessa! Harmi, että ollaan keretty jo vuokraamaan auto ja asunnot Islannista. Jenkkilässä asuntoauton vuokraus kyllä kiinnostaa ja paljon. Kiva kun laitoit sivujen osoitteen niin pääsen tutkimaan. 🙂

  • Annn

    Kuulostaapa kivoilta teiän suunnitelmat! 🙂 Koska lähdette reissaamaan? Itse halusin pääsiäisenä kun useampi vapaa lähtä jonnekin Eurooppaan lomalle, mutta ei tahdo enää löytyä järkevän hintaisia mistään:/ Minkälaisia yrittäjän hommia olit ajatellut?

    • Miia

      Yllätysreissu tehdään huhtikuun puolen välin jälkeen. Ja se on kyllä totta, että pääsiäisen aikaan tuskin löytää mitään edullista. Harmi. :/ Yrityshommista en voi vielä sanoa oikeastaan mitään, kun mikään ei ole vielä varmaa. En voi myöskään paljastaa ideoitani. 😉

  • Viivi

    Tässä kirjoittelee 16 -vuotias lukiolainen, joka rakastaa sisustustaa ja kaikkein eniten matkustelella. Olen haaveillut, että lukion jälkeen lähden opiskelemaan matkailualaa ammattikorkeeseen.
    Mutta siis aivan ihana blogi <3 Olen seurannut tätä blogia siitä asti, kun ensitreffit alttarilla -ohjelma loppui.
    Olette kyllä ihana pari <3 Odotan innolla sinun seuraavia postauksia 🙂
    Mukavaa kevättä sinulle ja Ollille!

    • Miia

      Kiitos tuhannesti Viivi! Kiva jos olet viihtynyt blogin parissa. 🙂

  • Lauri

    Toisin kuin muut, annan kritiikkiä kuvistasi.

    Tuntuu varmasti kivalta ottaa kuvia kesken automatkan. Siinä sitä ei herkästi tule ajatelleeksi, että kun auto liikkuu niin kovaa vauhtia, se voi olla se pieni hetki, kun huomio on puhelimen näytössä, kun auto onkin seuraavalla hetkellä perässä ajavassa kiinni, ojanpenkassa, puussa tai jalankulkijassa. Pahimmassa tapauksessa se voi olla niin oman kuin muiden elämän viimeinen hetki.

    Niin sinulle kuin kaikille muille: jättäkää ne puhelimet pois ajon ajaksi ja keskittykää ajamiseen. Puhelimia ehtii näpytellä myöhemmin. Mikään ei oikeasti ole niin tärkeää, että sitä puhelinta pitäisi käyttää ajon aikana. Ottakaa tämä asia opiksi ennen kuin ajatte kolarin – jos olette enää hengissä siinä vaiheessa.

    • Miia

      Heippa Lauri! Kiitos kritiikistä. Oikeassahan sinä olet. 🙂

    • Essi

      Mä ajattelin valitettavasti ihan samaa tuosta ratti-kamera/puhelin -yhdistelmästä. Johtuu varmaan siitä, että viime kesänä kotini vieressä kuoli ihminen, koska vastaan tulevan auton kuski räpläsi puhelintaan ja ajautui väärälle kaistalle 🙁

      Toki ajattelin kuvista myös, että olette ihana & kaunis pari, ja että tuon aarrekarttaidean haluan ehdottomasti toteuttaa 🙂

      • Miia

        Hyvä kun laitoit kommenttia! Pitää lopettaa kyllä koko homma ennen kuin jotain käy.

  • Iris

    Heips! Ootte ihana pari ja löysin sun blogin vasta nyt 🙂 Törmäsin, oikeesti melkeen kirjaimellisesti, viime viikon lauantaina Stadissa sokkarin kulmalla. Katoin sua, kun oisin tuntenu sut, sit tajusin kuka sä oikeen olit ja huomasin myös Ollin 🙂 Sori jos aiheutin hämmennystä 😀 itse reissussa siis poikaystäväni ja hänen kaverinsa kanssa. Oli kyllä itelle aikamoinen hetki, kun ensin huomaan tutut kasvot, ja sit tajuunkin, et hei, enhän mä tota oikeesti tunne, tiien vaan sen, mitä telkkarissa on näytetty 🙂

    • Miia

      Heippa Iris! Muistan kyllä sut. 🙂 Näitä käy välillä ihan sellaistenkin ihmisten kanssa, jotka vaan näyttävät joltain tutulta. 🙂

  • Eevi

    Voihan kateus sentään, Amalfi on ihana! Teille tulee varmasti mahtava reissu. Oltiin siellä häämatkalla kolme vuotta sitten kun tuore aviomieheni yllätti huomenlahjaksi matkalla. Öklöromanttista, niin kuin varmasti teilläkin tulee olemaan 😉
    Ja en tiedä miten en ollut kuullut tuosta Lentodiilistä vielä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kiitos vinkistä siis!

    • Miia

      No hyvä, että mainitsin Lentodiilit. Se on matkailusivustoista ehdoton suosikkini. 🙂

  • marika

    On kyllä kiva lukea blogiasi ja sitä, että olet tuon ihanan Ollin kanssa yhdessä 🙂 Niin komia pari kuin olla ja voi =)

    • Miia

      Voi kiitos Marika! 🙂

  • Pia Kaario

    Seesteiseltä näyttää teidän elämä. Kiva saada vinkkejä näistä matkustukseen liittyvistä jutuista. Mukavaa yllärimatkaa! 🙂

    • Miia

      Kiva, jos vinkeistä on hyötyä. Niitä on tulossa lisää. 🙂

  • Vaimoke

    Ihania ideoita! Loistavat kuvat Ollista viimeisenä, repesin 😉
    Ei ollakaan vielä tavattu vaikka Olli onkin mieheni T:n kavereita 🙂

    Kaikkea hyvää, terveisiä ja ehkä jossain kohtaa törmätään!

    Sanni

    • Miia

      Heippa Sanni! No varmasti sitten vielä tavataan. 🙂

  • Manna

    Moikka, mihinkä aiot mennä opiskelemaan? 🙂

    • Miia

      Katsotaan sitten, jos pääsen kouluun sisään. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram