Hääaamu

20.01.2015

Miia ja Olli hääaamunaHääaamun kuvaterveiset muutamalle tutulle. Melkein 24 tuntia naimisissa ja vielä yhdessä. 😉

Siinä on yksi väsynyt pariskunta hääaamuna. Kaiken sen tunnemyllerryksen ja hampurilaisöverien jälkeen uni tuli nopeaan. Onneksi sänky oli aivan jättimäinen niin pystyin käpertymään sängyn toiseen laitaan. Olihan outoa nukkua ihan vieraan miehen vieressä.

Hää aamupalaHotelli Fabianin upea huoneeseen kannettu aamupala.

Vaikka aamupala oli hieno, niin tuntui ettei se oikein meinannut upota. Ajatuksia pyöri mielessä ehkä liikaakin. Nyt tuntui niin hyvä juttu olevan käsillä, että pelkäsin jotenkin pilaavani sen. Lisäksi suhteen muodostaminen kameroiden edessä oli hieman erilaista. Niin jännät päivät olivat edessä. Häämatka. Matkalla kun se ihmisen oikea luonne tulee esille. Toivoin niin sormet ja varpaat ristissä, että kaikki menisi hyvin. Matkailuhan on todella tärkeä osa elämääni ja tarvitsen kokeneen reissaajan rinnalleni.

HuomenlahjaMietin, että jo on oikesti ihan superseikkailija tämä mies, kun tälläisen lahjan keksi ja tällaiseen suostuu.

Ei ollutkaan Olli hankkimassa kanssani tatuointia, vaan hänestä paljastui vitsikäs ja kekseliäs puoli. Huomenlahja klippi on koko ohjelman klippien omassa top 3:ssa. Ykkönen on ensitapaaminen ja kolmas suosikkiklippini on vielä tulossa jaksojen loppupuolella (taisi olla jakso 8 tai 9). Jakselkaahan sinne asti.

Harmikseni olin ottanut todella vähän kuvia häämatkalta, joten postailen tässä muutaman päivän sisään ne muutamat kuvat. Kerron myös sitten enemmän häämatkafiiliksistä.

HäälahjaYksi ikimuistoisimmista häälahjoistamme ja sopi aivan täydellisesti meidän häihin. Kiitos Ollin isosiskolle Hannalle.

  • jaana

    Huhhuh! Aijemmin olin 100% varma että te kaks kyllä pysytte yhessä mutta nyt kävi kyllä pelottaa tämän jakson jälkeen!

    • Miia

      Niin.. ne suhteet ei ole koskaan helppoja. :/

  • dididi

    Häiritsikö häämatkalle ne kamerat? oliko ne kuin useasti teidän matkassa? saitteko yhtääm omaa rauhaa 🙂

    • Miia

      Kyllä me saatiin myöhemmin illalla omaa aikaa. Melko paljon sitä kamerat seurasivat, koska kyseessä oli meidän elämän “dokumentointi”. Kameroihin tosin tottui pikkuhiljaa ja niiden takana seisoi ihanat ihmiset.

  • Jenni

    Te olette niin ihana pari! ❤️

    Mulle tuli sellainen olo, että teidän piti vain ohjelman vuoksi olla tässä jaksossa vähän varautuneempia ja varovaisempia, jotta muut parit ei olis niin valovuoden teitä jäljessä.

    Koko kansan yhteinen sydänsuruhan tästä vielä tulevien viikkojen aikana kehkeytyy, jos te ette pysy yhdessä

    • Miia

      <3 Kiitos! Kyllä nuo olivat ihan aitoja fiiliksiä. Huomenissa tulossa juurikin noista asioista postausta.

  • Koala

    Täälläkin eletään tunteella mukana jokaisessa jaksossa ja edelleen toivon, että olette edelleen yhdessä ja pysytte. Olette te vaan niin suloisia molemmat! Kiva, kun noita jaksoja tulee niin paljon, että on tiistaina aina kivaa katsottavaa!

    t. koala

    • Miia

      Kiitos taas Koala! <3

  • Elmeri

    Voi toivottavasti teidän liittonne kantaa, ootte ollut alusta asti suosikkipari! Kaikkea hyvää 🙂

    • Miia

      Kiitos, kaikkea hyvää myös sulle! 🙂

  • Milli

    Opeta Ollille käytöstapoja, kuten haarukan ja veitsen käyttöä sekä RYHTIÄ. Lapsellisen ruutukuvioisen lippalakin voi kääntää oikein päin tai ottaa kokonaan pois eikä tuo shortsimuoti ole oikein mukavaa sekään.

    • Huhhuh

      Hei arvon Milli!
      Vaikka oma unelmien miehesi on haarukkaa ja veistä oikea-oppisesti käyttävä, aina ryhdikäs, lippalakkia miellyttävässä kulmassa pitävä, ja shortsit unohtanut gentleman, muistathan, etteivät kaikki tahdo sellaista miestä kuin sinä. Annetaanhan kaikkien kukkien kukkia, ja ihmisten olla sellaisia kuin ovat? Sitä paitsi vaimon on turha painostaa Ollia niin ruokailuvälineiden, päähineiden kuin vaatteidenkaan käytön saloissa, mikäli Olli ei itse halua olla sellainen. Aiheuttanee vain turhaa eripuraa pariskunnan välille, eikö vaan? Muistathan, että toinen ihminen kannattaa hyväksyä omanlaisenaan, koska kukaan meistä ei voi muuttua muuten kuin omasta vapaasta tahdosta, vaikka vaimokin kuinka nalkuttaisi.
      Onnea elämäsi miehen etsintään, siistithän ainakin suusi ennen sitä ja mietit, kannattaako omat mielipiteet pitää joskus ihan vain omana tietona. Kiitos ja anteeksi.

      Ja Miialle; uskon, että olette tuleva pari. Sovitte yhteen kuin vetoketjun puoliskot, jotka avioliitto nyt veti kiinni. 😉 onnea yhteiseen elämäänne, mitä se sitten ikinä tuokaan eteenne! Olette ihana pari ♡

      • Miia

        Tuhannesti kiitos! Olipa ihanasti sanottu tuo “sovitte yhteen kuin vetoketjun puoliskot”. 🙂 Olen muutenkin samaa mieltä kanssasi. Ja Ollille mielestäni sopii lippis väärin päin. 😉

  • Saana

    Mikäs Lenita-tapakouluttaja-Milli siellä oikein Ollia ojentaa? Kouluta vaan omaa miestäsi jos tuollaista aikuisen ihmisen määräilyä elämääsi kaipaat! Minusta se vaan on paljon huonompaa käytöstä kuin vaikkapa rento pastan haarukoiminen aamuyöllä.

    Miia vaikuttaa liian fiksulta ryhtyäkseen kouluttamaan aikuista miestä ja Olli puolestaan liian fiksulta jotta sellaiseen alistuisi!

    Älä Miia pahoita mieltäsi tyhmistä kommenteista, kaikkea hyvää elämääsi! Olet huipputyyppi <3

    • Miia

      Kaikkea hyvää myös sinne! 🙂 Tämä nainen on kovasta puusta tehty. 😉

  • Jenni

    Tuo edellinen Millin kommentti oli kyllä ikävä 🙁 nuoko on ne asiat jotka määrittelee joillekin millainen on hyvä mies? Ei ihme jos parisuhteita ei synny tai ne loppuvat alkuunsa jos asenne on tuo…

    • Miia

      Niin toisaalta ymmärrän, että pienet asiat voivat monia ärsyttää. Olen kuitenkin huomannut seurustelusuhteissani, että on parempi antaa ihmisen olla oma itsensä. Omalle ärsytykselleen/asenteelleen taas sen sijaan voi tehdä jotakin. 🙂

  • Elisa

    Sarjan idea tuntui aluksi TODELLA hurjalta, mutta sitten kun parit saatiin kasaan tuli teistä heti sellainen hyvä fiilis. Tietynlainen syntymähulluus paistaa kummastakin positiivisesti ja minä oikeasti petyn, jos ette yhdessä ole pysyneet.

    Nuo ärsyttävät asiat toisessa ihmisessä onkin hauska juttu. Jos vain tapailisi, olisi helppo niiden nojalla jättää leikki kesken hyvinkin nopeasti. Muistan itse, miten aviomieheni muutama ärsyttävä puoli sai meikälikan hieman epäilemään koko suhdetta alkumetreillä, mutta yhdessä ollaan oltu jo reipas 10 vuotta ja naimisissa 8. Ja ärsytän yhtä lailla joskus itsekin ukkoa 😉

  • Ninnu

    Ihana blogi sulla ja iso kiitos kun valaiset vähän ohjelman taustoja täällä.

    Te ootte Ollin kanssa niin söpö pari ja toivon koko sydämestäni, että te olette onnistuneet. Tuskin maltan odottaa seuraavia jaksoja, ne pitäisi mielestäni esittää heti eikä myöhemmin. 🙂

    Ja tuosta, ihmiset on erilaisia ja syttyvät hieman eri tahtiin. Minä ja mieheni aikanaan kohtasimme mieheni mielestä väärään aikaan ja hän ei ollut yhtään varma siitä mihin me johtaisimme ja kovasti yritti keksiä kaikkea jarrutusta. Itse päätin, että katsellaan tässä rauhassa ja niin mies lämpeni hitaasti ja varmasti meidän jutulle. Näin jälkiviisaana voin vain todeta, että onneksi en toivottanut miestä matkoihinsa alkukangistelusta huolimatta, sillä nykyään olemme naimisissa. 🙂

    Ja vielä loppuun, jotenkin suhun samaistuu kaiksita eniten, kun itsekin on ollut epävarma ja jotenkin yrittänyt saada toisesta irti edes jotain,e ttä mihin tässä ollaan oikein menossa. Jatka samaan rataan, asioista pitää pystyä puhumaan ja pitää sanoa, että hei nyt mua hämmentää tää kaikki. Ja kaikki halpamaiset ilkeät puheet voit jättää ihan omaan rauhaan.

    Kaikkea hyvää teille, tee meille juonipaljastuksia. 😀 (tiedän ettet voi, että sopimukset ym.kieltävät sen.)

  • Vau

    Ilmeisesti poistit Ajatuksia häämatkalta-postauksen johon kommentoin?
    Noh mutta, innostuin susta heti ensimmäisessä jaksossa, ja nyt kun sattumalta löysin sun blogin niin tuun nyt vähän kateellisena kommentoimaan..
    Sä oot aivan upean näköinen, etenkin teidän hääkuvissa! (erittäin hyvännäköinen pari) Kun teitä kuvattiin ensimmäistä kertaa yhdessä, oli mun “lempipari” selvillä.
    Upean ulkonäön lisäksi vaikutat ihanalta ja hauskalta ihmiseltä 🙂
    Mulla ois pari kysymystä vielä, eli ootteko tavannut muita pareja/tuutteko vielä ohjelman aikana tapaamaan heitä? Ja saatko vasta ohjelman loputtua kertoa someen teidän nykytilanteesta? (jonka tosin IS:ltä luin, jos se oli paikkaansapitävä)
    Kaikkea hyvää sulle!

    • Miia

      Kaikkea hyvää myös sinulle ja palataan näihin juttuihin ohjleman loputtua! 🙂

  • papu

    Hei Miia. Vaikutat tosi ihanalta ja mukavalta tyypilltä! Ois ihanaa jos bloggaisit tänne useammin =)

  • lillii

    oot tosi kaunis =) mitä meikkejä sun päivämeikkiin kuuluu?

  • Riikka

    Huhhuh! 🙂 Katsoin just kaikki jaksot tota ohjelmaa, ja teidän kohdalla kyllä tuli heti sellanen olo, että ahaa, aika perfect match!

    Mietin kaikki viisi jaksoa, että sä näytät jotenkin tosi tutulta.. Tajusin viidennessä, kun vedit työvaatteita niskaan, että hei, bingo, nyt mä sen keksin! Olin kesällä töissä Tallinnassa respassa ja siellähän teidän lentävä tiiminne majoittui 🙂 Oon tainnut aiemminkin tänne blogiin kommentoida.

    Kaikkea hyvää teille! <3

    • Miia

      Kiitos Riikka! 🙂 Sullapa on ollut sitten kiva kesätyö. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram