Vankilassa Virossa

20.05.2014

Patarein vankila

Kalsean kylmä ja hiukkasen karmiva Patarein vankila on ehdoton vierailukohde Tallinnassa. 1840 valmistunut linnoitus toimi vankilana vuodesta 1920 ja nykyään se on kulttuuripuisto. Viimeinen asukki on majaillut kyseisesessä vankilalinnoituksessa niinkin lähihistoriassa kuin vuonna 2002. Karmea ajatus – kylmää, pimeää ja likaista. Kaikki on jätetty entiselleen ja ikävä kyllä kukaan ei suojele paikkaa vandalismilta. Vankilasta löytyy vankien kenkiä, sängyt, tyynyt, peitot ja seiniin kiinnitetyt naisten kuvat. Mutta ovatko nämä kaikki siellä enää kauan aikaa? Nyt siis viimeistään kannattaa vierailla tässä erikoisessa hylätyssä paikassa. Vaikea kuvitella, että tämän kaltaisia vankiloita on edelleen toiminnassa.

Vankila on jättimäisen kokoinen ja siellä saa liikkua aivan omassa rauhassa. Teloitushuone oli pimeä ja karmiva. Katosta oli revitty irti koukku, jossa silmukka roikkui. Lattiassa oli reikä, joka oli osittain lankuilla peitetty. Viimeinen teloitus suoritettiin vuonna 1991. Isoissa selleissä oli pienen opaskirjan mukaan 30 henkeä, mutta vain 16 sänkyä. Sellin perältä löytyi pieni pissinurkkaus ja lavuaari. Näitä sellejä oli paljon.

Tämä tyypillinen Neuvostoaikainen vankila sijaitsee noin kaksi kilometriä Viru-keskukselta – eli aivan kävelymatkan päässä. Vankilaan pääsee vierailemaan kesäaikana klo 12-19. Sisäänpääsymaksu on kolme euroa, jonka perii mummo pienessä asuntovaunussaan.

Tällä kertaa en kirjoita kuviin tekstejä. Toivoisin olevani parempi valokuvaaja, jotta pystyisin välittämään sitä tuskaa mitä vankilassa on koettu. Ihmisen raakuutta on vaikea ymmärtää. Oma hymyni kuvassa tuntuu suorastaan idiootilta.

Patarein ulkovankila

Patarein ulkoselli

Ulkoselli

Patarein vankilassa

Patarei

Patarei sisältä

Patarein vessa

Patarein vankilan seiniä

Patarein sellien sängyt

Patarein vankilan seinä

Vankien ulkoilusellit

  • Sanni

    Moi! Pidän tosi paljon sun blogista ja lentoemännän työ kiehtoo mua.

    Kuinka paljon sä saat viettää aikana kotona, ettet ole koneessa tai ulkomailla?

    • Miia

      Heippa Sanni! Kiva, että viihdyt blogini parissa. 🙂 Nykyisessä yhtiössäni olen kotosalla todella paljon, koska lennän vain Eurooppaa ja kotimaata. Normaali työpäiväni on noin 6-10 tuntia, joka sisältää edestakaisia lentoja. Nk. yöpyviä vuoroja minulla on keskimäärin noin 5 kuukaudessa ja silloinkin lyhyin aika hotellilla voi olla jopa kolme tuntia.

  • Kaukokaipuun Nella

    Huh mikä paikka. Tuolla on ehdottomasti käytävä seuraavalla reissulla! Kiitos siis mainiosta vinkistä. 🙂

    • Miia

      Eipä kestä. 🙂 Sain vihdoin työreissullani houkuteltua jonkun lähtemään vankilaan mukaan. Yksin en kyllä tuonne menisi. :O

  • lena / london and beyond

    Hui mikä paikka! Ehdottomasti vierailun arvoinen, jostain oudosta syystä tuollaiset paikat kaikessa karuudessaan kiehtovat minua. Outoa. Ehkä se on osaltaan katsaus paikan historiaan ja auttaa ymmärtämään lisää kohteen (Viron) taustoista.

    • Miia

      Ymmärrän sua. Ihan outoa tosiaan – tällaiset paikat kiehtoo myös itseäni. :O Harmi että tämän paikan historiasta löytyy todella vähän tietoa. Olisi kiva tietää enemmän.

      • lena / london and beyond

        Kävin tuolla paikan päällä viime viikolla, oltiin extempore-reissulla Tallinnassa. Linkkasin tänne sun blogiin myös 🙂 Oli muuten aika karmiva paikka……

        • Miia

          Eikö ole joo aika outo paikka.. :O Ja tuollanen niin lähellä Helsinkiä ja vielä ollu vähän aikaa sitte toiminnassa!

  • Tosi karu paikka!! Ja en ollut tuosta aikaisemmin kuullutkaan. Yksin voisin tuolla käväistäkin, muksuja en jotenkin osaisi kuvitella ottavani matkalle…

    • Miia

      Joo, tuossa tapauksessa yksin on ehkä parempi. Kaverin kanssa silti mukavempi. Hyinen paikka!

  • Riikka

    Hei 🙂
    Yövuorossa aloin sattumalta selailemaan tätä blogia. Ootkohan mahdollisesti Flybella töissä? Jos saat kertoa siitä blogissa.

    • Miia

      Heippa! 🙂 Hyvin päätelty. 🙂

  • Nasu

    Voi hitsi kun olisin törmännyt tähän postaukseen pari viikkoa sitten, kun olin lähdössä Tallinnaan! Tällaiset paikat kiehtovat kaikessa karuudessaan. No, onneksi Tallinna on lähellä, ensi kerralla sitten 🙂

    • Miia

      No voi harmi! Ens kerralla sitten ja toivottavasti pikaiseen. Olen kuullut että linnoitus on myynnissä. Siihenhän voidaan rakentaa vaikka mitä. :/

  • Sanna

    Tuo paikka on pakko ensi kerralla katsastaa!
    ps. mistä tuo sinun ihana huivisi on?

    • Miia

      Taitaa olla Selectedin huivi parin vuoden takaa hulluilta päiviltä. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram