Mietin pitkään julkaisenko tätä vai en. Mutta antaa mennä.
Himpulat soikoon kuinka koukussa olenkaan Pinterest.com:iin. Tajusin vasta muutama päivä sitten, että kyseisellä saitillahan voi hakea hakusanoilla mitä vain (miespuolinen ystäväni ihmetteli, että mitä ihmeen eroa tuolla on googlen kuvahaun kanssa). Käytössä onkin ollut sanoja: interior design, cute/cosy interior design, white interior design, coastal living/style ja vaikka mitä. Vaikka oma koti onkin Lahden suunnalla vuokralla, asustelen vähän halvemmin täällä Helsingissä. Ja vielä näin yli 30-vuotiaana – kämppiksen kanssa. Eihän siinä mitään vikaa ole. Jos kuitenkin tämän olisin 20-vuotiaana tiennyt, niin olisin pitänyt itseäni varmasti aivan luuserina. Noh, elämä on tuonut ja vienyt ympäri maailmaa. Sitä on ollut vaikea pysäyttää.
Nyt kuitenkin kun elämääni saapui vakituinen työ, olen alkanut unelmoimaan siitä omasta pikku kolosta, jonka saa maalata ja tuunata omanlaiseksi. Isompaan koloseen on hankalempi yksinään satsata, kun nuo reissutkin vievät suuren lohkaisun kuukausibudjetista. Tietenkin se olisi aivan hitusen verran halvempaa asustella sen oman kullan kanssa, mutta kun sitä toista puoliskoa ei ole vielä elämään pölähtänyt (jos tämänkin olisin 20-vuotiaana tiennyt, niin olisin ollut jo todella huolissani).
Pakko myöntää, että sinkkuelämä ja treffailumaailma on tänäpäivänä melko raakaa touhua. Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla. Toisaalta en voi kyllä paljoa valittaakaan, koska en ole kovinkaan aktiivisesti jaksanut laittaa itseäni tyrkylle baareihin tai nettisaiteille (sitä kuuluisaa Tinderiä lukuunottamatta). Ja koska en ole ikinä seurustellut vakavasti suomalaisen miehen kanssa, en tiedä mitä se parhaimmilaan voi olla.
Henkilökohtaisesti olen kokenut saavani arvoistani kohtelua ja kunnioitusta vain ulkomaalaiselta mieheltä (esimerkkinä ranskalainen ja amerikkalainen), mitä monet suomalaiset ystäväni eivät ymmärrä ja puolustavat aina suomalaista miestä. Paitsi yksi suomalainen ystäväni (heteromies, joka on asunut ulkomailla) ymmärsi kantaani suomalaisista miehistä todella hyvin. Hän mietti, että olisikohan hänen suhteensa espanjalaiseen tyttöseen kestänyt vielä tähän päivään asti, jos vain olisi ollut hieman “ritarillisempi” – sitä mitä muissa maissa mieheltä enemmän odotetaan. Ymmärrätteköhän mitä hän tarkoittaa tuolla? Mielestäni ritarillinen oli sanana loistavan älykäs. Älkää siis käsittäkö väärin – silti uskon, että se oma ritari löytyy vielä täältä Suomesta. Olenhan suomalainen ja olen tässä kulttuurissa kasvanut. Vai mitä mieltä olette kaikki reissaavat ja ulkomailla asuneet ystäväni/lukijani/matkabloggaajat?
Huh, johan bloggaamiseni meni pitkästä aikaa melko henkilökohtaiselle tasolle, mutta onhan tämä harrastus myös jonkinmoista terapiaa. Ensi postauksessa palataan taas ruotuun ja Miikkulaisella on taas pilkettä silmäkulmassa ja hymykuoppa kohdallaan (vaikka sellaista en saa tehtyä kuin naamaa vääntelemällä).
Tämä postaus osui ja upposi. Minulla on ollut suomalaisista miehistä suurilta osin “huonoja” kokemuksia, tosin todettakoon eihän se koskaan ole yhden vika kun kaksi tappelee.
Mutta ulkomaalainen (italia) poikaystäväni on kohdellut minua niin eri tavalla kuin yksikään suomalainen ja se ihan hirvittää. Se ero nimittäin on suuri. Uskoisin että jos jotain tapahtuisi välillämme niin “paluu” suomalaiseen olisi melko hankalaa. Eikä se tarkoita että haluaisin kuuta taivaalta, päinvastoin, ne arkiset pienet asiat tähän vaikuttavat.
Äläkä liikaa murehdi asioita ja elämää – kaikki menee omalla painollaan. 🙂 Kämppäkuume täälläkin, tosin omaa ei näköpiirissä lähitulevaisuudessa millään konstilla, harmi sinänsä.
Ymmärrän täysin sun ajatuksia! 🙂 Hyvin sanottu tuo “paluu” suomalaisiin miehiin. Totuus voi olla aika karu. Varsinkin pääkaupunkiseudun deittailukulttuuri on paikoitellen pelottavaa, mutta se taitaa olla maailman jokaisessa isommassa ja vieläkin isommassa kaupungissa. Toivon kuitenkin, että sieltä joukosta löytyy se helmi, koska niitä ainakin ystäväpiirissäni on. Harmi jos ette saa vielä omaa kämppää, mutta onneksi vuokrakämpästäkin saa tehtyä omanlaisen – eipähän ole omistajan huolia, jos jotain sattuisi. 🙂
Mun pitää kirjoittaa sulle tähän jotain pidemmin ja paremmin… mietin tänään nimittäin ihan samaa asiaa – huomenna! Nyt unta! 🙂
Mahtavaa! 🙂 Öitä!
Eikös lentoemännän työ ole sinkulle hyvä? Treffiehdotuksia satelee miesmatkustajilta harva se päivä :).
Taitaapi olla urbaani legenda. 🙂 Vuodesta 2006 olen saanut yhden käyntikortin ja sekin oli työtarjous toiseen lentoyhtiöön.
Olen joskus seurustellut muun maalaisen kun Suomalaisen kanssa ja nyt on olen Suomalaisen kanssa naimisissa. Voisi varmaan ajatella, että kummastakin olen nähnyt hyvät ja huonot puolet. Joskin on sanottava, että mieheni on myös seurustellut mun maalaisen kun suomalaisen kanssa ja asunut ulkomailla kuten minäkin, joten ihan ei nyt tavallisella mennä.
Suurin ero, ja minulle hyvin suuri sellainen, on miehen suhtautuminen siihen, että minä käyn 32-vuotiaana töissä ja kunnianhimoisesti etenenen urallani. Seurustelin nimittäin italialaisen kanssa joskus ja hänelle oli aivan itsestään selvyys, että minä jäisin kotiin hoitamaan lapsia ja hän tekisi perheen rahat. Joo ei kiitos minulle. Suhde kaatui oikeastan kulttuurieroihin kokonaan, olin (ja olen hänen näkövinkkelistään edelleen) aivan liian itsenäinen.
Aviomiehelleni taas oli aluksi vähän hankala käsittää, oltuaan parisuhteessa vuosia ulkomaalaisen kanssa ja asuessaan ulkomailla, että kyllä minä ihan oikeasti maksan oman osuuteni vaikka ruuista. Tottakai ravintolassa saa tarjota, mutta oikeasti ei ole tarvis kyllä näin tavallisessa arjessa hänen maksaa elämämistäni koska minäkin käyn siellä töissä. Aviomieheni on myös aivan valtavan kannustava, meillä on joskus pitkiä päiviä töissä ja silloin venytään, kannustan minäkin häntä tekemään ylitöitä jos vaan jaksaa ja töissä on tilanne, että hetken venyminen kantaisi uralla.
Eli ainakin näin minulle, joka rakastan työtäni enkä voisi kuvitella itseäni kotiäitinä kun lapset (toivottavasti semmoisia tulee siis) ovat jo koulussa on Suomalainen mies ollut paras mahdollinen. Tietysti ei minullakaan ole kuin yki kokemus, mutta se kokemus riitti.
Menipäs syväluotaavaksi, eikä tarkoitus ollut puolustaa suomalaista. Ymmärrän eron minäkin hyvin, mutta ennemmin tuommoinen vähän jörömpi yksilö kuin se, joka haluaa sitoa minut kotiin 🙂
Todella hyviä pointteja. 🙂 Veikkaan, että tuokin helpottaa yhdessäoloa, kun molemmat ovat asuneet ulkomailla (eikä vaan toinen). Silloin ymmärrys näistä asioista on samanlainen. Olen huomannut tulevani kovin väärinymmärretyksi muutaman suomalaisen miehen kanssa, koska heidän mielestään vaadin mieheltä liikoja – ehkä sitä arkipäivän romantiikkaa, joka on myös sitä suhteen yläpitoa – toisen huomioon ottamista.
Olen ollut paljon tekemisissä italialaisten kanssa, asunut siellä ja myös ollut kimppakämpässä italialaisen miehen kanssa, joten ymmärrän että he voivat olla tällaisia. Italialainen kämppikseni soitti äidilleen (asuimme ranskassa) joka päivä useaan kertaan ja tuntui, että napanuori tulee katkeamaan vasta siinä vaiheessa, kun hän löytää itselleen vaimon. Ja tietenkin vaimo ottaisi uuden “äidin” roolin. Tottahan se tietenkin on, että joka kulttuurissa on eri yksilöitä ja tämä on ehkä stereotyyppinen italialainen.
Ehkä pointtina onkin se minkälaisiin suhteisiin on itsensä totuttanut ja tätä kautta minkälaiset odotukset on toiselle. On hankalaa muutenkin olla ihmisen kanssa, joka ei ole paljoa matkustellut ja asunut ulkomailla (jos itse on). Tällöin maailmankuva on niin kovin erilainen ja suhde ei vain toimi.
Täälläkin on kokemuksia kulttuurieroista edellisessä pitkässä parisuhteessa, ja nykyään en oikein tiedä uskaltaako “palata” takaisin suomimiehiin, vai tuleeko kuin pitkältä reissultakin kotiin päästessä paluushokki 😉 Ja vaikken uskokaan, että jokainen ihminen olisi täysin oman kulttuurinsa tuote, vaan että kaikki ollaan ennemminkin yksilöitä, niin kyllä kulttuurieroissa on sulattelemista ja kompromissien paikkoja puolin ja toisin, mitä kauemmas toisistaan kulttuurillisesti mennään.
Totta kyllä, että kulttuurierojen vuoksi kompromisseja tulee tehdä ja paljon. Tuntuu kuitenkin siltä, että jos elää pitkään erilaisessa kulttuurissa, huomaa sitä joidenkin asioiden loppujen lopuksi olevan paljon paremmin kuin omassa kulttuurissa (vaikka ne aluksi tuntuivat hyvin kieroilta). Siis ymmärtää erilaisia asioita uudesta näkökulmasta ja sekös vaikettaa asioita suomalaisen miehen kanssa. Ja tietenkin sellaisen miehen kanssa, kuka ei ole ulkomailla koskaan aikaansa viettänyt.
Taidankin tässä päätyä (kommenttejanne lukiessa) siihen, että “kansainvälinen” suomalainen mies voi olla ehkä mies parhaimmillaan tällaisille maailman matkaajille. Heistä löytyy ne parhaat suomalaisen miehen palat, mutta ne raffimmat Suomi-kulttuurin osat ovat hioutuneet pois. Eli Mari.. pehmeää laskua ja kehiin suomalainen mies, joka on nähnyt maailmaa. 😉 Nämä miehet eivät ole täysin oman kulttuurinsa tuotteita.
Mä oon nuorena seurustellut sekä italialaisen ja espanjalaisen kanssa ja ollut aikuisempana naimisissa amerikkalaisen kanssa. Ja kai niistä suomalaisistakin miehistä on vuosien varrelta jotain kokemusta, joskaan ei välttämättä niitä parhaita. Tuntuu siltä, että ne jotka on pahiten mua satuttanu on ollu just suomalaisia, mulle se jurous ja hiljaisuus ei vaan yhtään uppoa ja sellanen Matti Vanhasmainen “jätän-sut-tekstarilla” -ratkaisu on musta raukkamaisinta ikinä. Mutta poikkeuksiakin varmasti (toivottavasti?) on. Italialainen oli sitä mieltä, että paavi oli viime vuosisadan tärkein henkilö ja espanjalainen halus asua loppuelämänsä kotikulmillaan Espanjassa. Ne molemmat kaatu omaan mahdottomuuteensa, koska mä en oo ikinä halunnu perhettä enkä ole uskovainen millään muotoa. Amerikkalaisesta ei nyt tässä sen enempää. Kirjotinkin siitä just jonkinlaisen postauksen ja pohdin paraikaa että uskallanko julkaista sitä ollenkaan. Mutta luulisin että amerikkalainen olis lähimpänä mun omaa arvomaailmaa, vaikkei meistä tullutkaan ever-afteria.
Kuten sanot tossa yllä, kansainvälinen suomalainen mies olis kyllä ideaaliratkaisu, sitä vaan en tiedä mistä ihmeestä niitä löytyy. Voi olla, että ovat vaan urbaanimyytti tai kaikki jo menneet parempiin suihin. Ja sinkkuilu Helsingissä on ihan vihoviimeistä hommaa. Mä annoin periks jo muutama vuos sitten… keskityn nyt vaan itteeni ja harrastamiseen.
Samoja kokemuksia. Suomalainen mies on itsellänikin ollut se, joka on satuttanut eniten. Useassa tapauksessa mies ei vain uskaltanut kertoa tunteistaan ja uskaltanut myöskään sanoa, että tämä on nyt tässä. Jätti vaan asiat roikkumaan ja minut siihen olettamukseen, että tästä vielä jotain tulee. Tämä kokemus siis vain tapailusuhteissa. Tie seurusteluun suomalaisen miehen kanssa kun tuntuu olevan niin vaivalloinen.
Tiedän, että henkilökohtaisen asian julkaisu mietityttää paljon, mutta rohkeasti vain. 🙂 Täällä suunnalla ainakin kiinnostaa taas yksi näkökulma ulkomaalaisiin suhteisiin.
Sinkkuilu kyllä on ihan kivaa, kun sen oikein oivaltaa. Eli harrastaa ja tekee mitä huvittaa ja unohtaa ne monimutkaiset tapailusuhteet. Elämäss kun on niin paljon kaikkea kivaa. 🙂
Todella terapeuttista lukea näitä teidän kokemuksia, pitää vielä vähän jatkaa tätä keskustelua Kean ja sinun kommentteja jatkaen! 🙂 Suomalainen mies on tosiaan satuttanut eniten silloin joskus, ja kyllä siinä aina hetki meni kunnes elämä alkoi taas voittaa. Kaksi näitä suurempia caseja on ollut ja silloin päätin että on aika kokeilla jotain muuta. Ja sepäs sitten toimikin – mutta uskon vakaasti siihen, että ei se kansallisuudesta ole kiinni. Minulle nyt sattu Suomessa tulemaan vastaani muutama tyyppi jotka vain eivät olleet… no kauniisti sanottuna, sopivia. Jälkikäteen ajateltuna hyvä näin mutta silloin se oli aika pommi. Ei tuo sinkkuilu Kuopiossakaan ollut mitään herkkua kun siellä aiemmin aikaa vietin, aikamoisia tapauksia tuli vastaan.. ja sitten kun jotain potentiaalista oli, se meni puihin. No, kolmen vuoden sähläys ainakin loppui. 🙂
Olen itsekin miettinyt kirjoittavani vastaavan postauksen. Se kuitenkin on vielä vaiheessa ja saa nähdä tulenko koskaan sitä julkaisemaan. Tiedän (vahva olettamus) toisen näistä herroista lukevan blogiani enkä haluaisi antaa vahingossa mitään vääriä signaaleja tms. Hankalaa kerrassaan.
Joo, vaikeita asioita. Uskon kyllä minäkin, että loppunen lopuksi ei ole kansalaisuudesta kiinni. Stereotyypit ovat kyllä olemassa joka maasta, mutta veikkaan ettei meille matkaileville sellaiset sopisikaan. 🙂
Kiitos postauksesta! Kiva tietää, että tätä pohdintaa on ilmassa vähän joka suunnalla, myös täällä 🙂
Joo, näyttää olevan paljonkin ilmassa. 😉