Päivystys – voehan tylsyyksien tylsyys

12.12.2013

Myös tällaiselta voi tämän lentoemon työpäivä näyttää. Jos soittoa ei töihin tule, voi neljän seinän sisällä aika käydä pitkäksi. Ainakin jos päivystyksiä on kaksi päivää peräkkäin. Näin kävi viime viikonloppuna. Alla päivystyksen rentoja tunnelmia.

Lentoemäntä päivystääKun kaikki mahdollinen on jo kotona tehty, niin ei muuta kuin jalat ylös ja odottelemaan soittoa.

Sarjakuva koirastaNaureskelin koirani reaktiolle kirsikkatomaattiin.

Terveellistä ruokaa helpostiLemppari terveysruokani valmistuu nopeasti ja sopii siis päivystysruoaksi.

Olen melko laiska kokki, mutta haluan syödä terveellisesti. Tässä superhelppo resepti. Paista vain ainekset pannulla oliiviöljyn kera ja heitä sivuun salaatti, jossa on vaikkapa mozzarellaa ja avokadoa (älä unohda viinietikkaa salaatinkastikkeena). Avokadoa kannattaa muutenkin syödä usein, jos rasvaista kalaa ei tule nautittua säännöllisesti.

Kasvismössöön:

1 sipuli

1 kesäkurpista

tomaattimurskaa

tölkki kidneypapuja

mausteina vain chili, suola ja pippuri

Voinpa melkein luvata, että tähän yksinkertaiseen reseptiin ihastuu myös papuinhoajat. On huomattu!

Helppo jälkkäriVälillä saa herkutellakin. Jälkkärinä maailman paras pannari, jonka kemiallinen yhdistelmä löytyy TÄÄLTÄ.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram