Ensimmäinen toive toteutettu vuodelle 2014

31.12.2013

Tämä blogin kirjoittaminen on välillä todella terapauttista hommaa. Viime postauksessa mietin mitä asioita haluan ensi vuodelle ja eipä mennyt montaakaan päivää kun otin askeleen kohti ensimmäistä hauskaa juttua – mökkeilyä. Juuri näin ne toiveet toteutuvat. Muistathan nyt siis rustata toiveesi paperille tai tehdä hieno aarrekartta kuvien kera.

Vaikka välillä on kiva edetä ilman suunnitelmia niin huomasin, että vuoden 2013 parhaimmat jutut olivat kuitenkin ennakkoon mietittyjä “seikkailuja”. Nyt siis alan järjestämään kaikkea mukavaa tekemistä ensi vuodelle. Miten voikin olla, että matkoja ulkomaille on niin helppo järjestää, mutta kotimaan menot jäävät helposti tekemättä.

Varasinkin sitten mökin ensi juhannukselle Nettimökistä ja olen niin onnellinen kun olen kerrankin ajoissa liikkeellä. Kerrankin sain ensimmäisenä valita aivan mahtavasta valikoimasta. Ja eikö olekin hieno mökki lähellä Himosta! Jos mökkihöperyys on iskeäkseen, niin voi nokan suunnata kohti Himoksen juhannusta.

Ja nyt hopi hopi kaikki lukijani. Aarrekartan tekoon. Haluan sitten tietää ensi vuoden lopussa mitä ihania juttuja olette toteuttaneet.

Mökki Keski-Suomessa

Mökki Keski-Suomessa

 

  • Dahlia

    Pitänee kyllä oikeasti alkaa miettimään hiljalleen noita kesän juttuja. Kiitos vinkistä, kyllä se suunnittelu vaan on aloitettava. Kotimaan osalta myös.

    • Miia

      Eipä kestä! 🙂 Ihanaa uutta vuotta sulle!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram