Pikkujouluja

24.11.2013

Olenkin näihin aikoihin jossain pilvien yllä liitelemässä. Ajastin siis tässä blogiini hieman viikonlopun tunnelmia. Olin nimittäin aivan mahtavissa pikkujouluissa. Ystäväni osaa aina järjestää hauskoja juhlia ja perinteen mukaan juhlissa on aina myös ohjelmaa. Kaikki vieraat olivat tuoneet mukanaan pienen paketin, jotka jaettiin sitten loppuillasta. Lisäksi iltaa siivitti hauska tietovisailu, jossa sai kaivaa esiin hieman erikoisempia tiedon hippusia. Siitähän se riemu sitten repesi.

PikkujoulutEipä sitten löytynyt yhtään normaalia kuvaa koko illasta – siis ainakaan tästä naamasta. 😉

Sutinaa jouluunAivan huippuhauska idea lahjaksi – pullasuti. Tämä lahja osui siis kohdalleni. 😀

PikkujouluherkkujaYstäväni mies oli leiponut näitä maukkaita cupcake-leivonnaisia. Ja vaikka viinin nimi oli Plan B, ei ilta ollut todellakaan mikään Plan B. Nämä juhlat ovat ehdoton MUST, joihin on pakko päästä joka vuosi.

  • Nasu

    Onko sua koskaan pelottanut töissä, esimerkiksi turbulenssissa? Itse olen elämässäni kohtuullisen paljon lentänyt, mutta silti edelleen jännittää kaikki heilahtelut jne :/

    • Miia

      Muutaman kerran on kyllä hetkeksi menneet jalat veltoksi, mutta syynä on ollut matkustajan sairaskohtaus. Turbulenssista voi ajatella vaikka niin, että on se autokin tehty kestämään pomput ja tärinät.. samoin se lentokonekin kestää vähän hurjempaakin menoa. Tilastollisestikin lentokoneella on paljon turvallisempi matkustaa kuin autolla. Itselläni on lentounteja takana tuhansia, ja mitään ei ole ikinä tapahtunut. Elä huoli. 🙂 Lentoemännällekin voi aina mennä juttelemaan jos vähän jännittää. Me kyllä tykätään heittää mukavaa juttua ja niin ne pelkotilatkin on yleensä ainakin helpottaneet. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram