From Paris with love

16.05.2013

Pariisissa on taikaa! Vietimme aivan mahtavat kolme päivää kävellen ympäri Pariisin katuja nauttien paikallisesta tunnelmasta herkutellen masut täyteen ranskalaisia herkkuja. Ihmiset olivat todella ystävällisiä ja haluan kyllä pian takaisin. Oli ilo huomata, että ranskan kielen taitonikaan ei ollut hävinnyt aivan kokonaan, vaan pystyin hoitamaan kaiken paikallisella kielellä. Jes, mikä fiilis!

Hotelli löytyi palvelusta nimeltään Hotwire, jota todella suosittelen edullisen ja hyvän hotellin löytämiseen. Palvelu on tosin melko erikoinen ja pitäiskö sanoa jännä, koska tiedät hotellisi vasta maksusuorituksen jälkeen. Ideana on, että valitset kaupungin alueen ja tähtiluokituksen, jonka jälkeen näet hinnat. Voit saada huippuhotelleita todella edulliseen hintaan. Meidän siisti kolmen tähden hotelli hyvällä alueella maksoi kahdelta yöltä 123 euroa, mikä on melko edullinen Pariisin hintatasoon nähden. Booking.comissa hinta samalle hotellille taisi olla noin 200 euroa.

Pienenä vinkkinä suosittelen Le Marais -aluetta kaikille, jotka rakastavat Pariisilaista kahvila-baari-ravintola -kulttuuria. Tällä kyseisellä alueella näki vain muutamia hassuja turisteja, mutta sitäkin enemmän kahviloissa istuskelevia ja kiivaasti keskustelevia ranskalaisia.

Eiffel torniI love this city! <3

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram