Ruotsia jota ei koulussa opi

05.03.2013

Itse ainakin olen ikuinen ruotsin opiskelija. Lisäksi olen näin jälkikäteen tajunnut, että koulussa on unohdettu täysin opettaa käytännön ruotsia. On vaikea löytää kirjoja, josta sitä voisi oppia. Tarvitsen ruotsin kieltä melko harvoin töissä, kun helposti sitä ruotsalaisten kanssa kääntää kielen englantiin. Suomenruotsalaisten kanssa kuitenkin pakotan itseni puhumaan ruotsia. Mielestäni he ansaitsevat palvelua ruotsiksi, vaikka välillä se meneekin omalta osaltani melko sönkötykseksi. Pitää vaan muistaa, että tietyiltä paikkakunnilta tuleville taas suomen kielen puhuminen voi olla yhtä vaikeaa.

Ja nyt siihen vinkkiin. Olen ainakin itse todella huono lukemaan ruotsiksi kirjoja tai edes uutisia. Ystäväpiirissänikään ei ole ruotsinkielisiä täällä Helsingissä, joten kieltä on vaikea ylläpitää. Tarvitsen jotain todella kevyttä ja helppoa. Luenkin siis ruotsalaista blogia kissies.se. Tämä erityisen muodokas kaunotar kertoo blogissa omasta elämästään ja siinäpä se. Sisältö on helppolukuista puhekieltä ja lyhyitä postauksia. Suosittelen, jos haluat oppia jokapäiväistä kieltä. Apuna siinä sivussa tietenkin Google Translator. Tähän ei muuten mene montaa minuuttia päivässä, joten “no excuses”.

Olisiko kellään ehdottaa muita ruotsinkielisiä blogeja?

Häneltä voit oppia ruotsia!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram