Helsingin paras salaatti

20.02.2013

Aivan Helsingin keskustassa Aleksanterinkadulla (Aleksi 13 yläkerrassa) sijaitsee ehdottomasti paras salaattipaikka kaupungissa. Ravintolan nimi on Factory. Saat valita salaattiisi jopa 6 lisuketta ja kastikkeen vain kymmenellä eurolla. Raaka-aineet ovat tuoreita ja masu tykkää.

Helsingissä on ravintolakulttuuri melko suurta ja käyn itsekin syömässä ulkona ainakin kerran tai kaksi viikossa. Hienoja à la carte -ravintolaitakin on laidasta laitaan. Olenhan Lahdesta kotoisin, jossa hyvät ravintolat voi laskea yhden käden sormilla. Tässä siis yksi hyvä syy lisää, miksi Helsinki on niin mukava paikka asua.

Tuli muuten tässä mieleen kuulemani ulkopaikkakuntalaisten keskustelu ratikassa. He valittelivat Helsingin ihmispaljoutta. Olen kuullut tämän useaan otteeseen. Harmi, että he usein tulevatkin Helsinkiin kaikkein ruuhkaisimpina aikoina, kuten joulun alla tai lauantaisin. Kyllä täällä saa ihan rauhassakin olla. Kävin äsken iltakävelyllä Senaatintorilla ja siellä ei ollut minun lisäkseni kuin yksi lenkkeilijä. Oli hienoa nauttia yhdestä Suomen ykkösnähtävyydestä kaikessa hiljaisuudessa.

Nyt alkoi tämä juttu rönsyilemään aivan holtittomasti ja samalla keksinkin, että saatte kohta ihailla tai kauhistella kuvasarjaa nimeltään päivä Miikkulaisen matkassa. Yritänpäs ottaa jotain kuvia töissäkin. Mahtavaa loppuviikkoa kaikille lukijoille. Teitä alkaa olla jo hieno määrä.

Ravintola Factoryn herkkusalaatit

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram