Lentotäti shoppailee

09.01.2013

Kaunis kiitos blogini lukijoille Annielle ja Lush-blogin Maialle. Tämä tyttönenhän heti piipahti teidän ehdottamissa liikkeissä etsimässä sitä lämmintä talvineuletta, kun näitä vapaapäiviä oli siunaantunut huimat viisi kappaletta putkeen. Ehdotuksina sain Monkin, Lindexin ja Cosin liikkeet. Olivat alennusmyynnit taineet syödä kaikki hyvät neule-ehdokkaat näistä putiikeista, mutta aion vierailla kyseisissä paikoissa nyt useammin.

Lopulta tein löytöni niinkin erikoisesta paikasta kuin Gina Tricot. Ostoksen kohteena ei sitten ollutkaan neule vaan ihan perus jättikokoinen ja pehmoisen lämmin kolitsipaita. Paitaan on printattu vielä sana ‘Pariisi’, johon toivoisin oman kultani kanssa matkustavani vielä tänä vuonna. Se oma kulta on tosin vielä etsinnän alla, mutta onneksi paita löytyi lämmikkeeksi. Gina Tricotista en yleensä löydä oikein mitään, mutta yksi suosikkiblogeistani (Strictly Style) siitä postauksessaan muistutteli ja niin päätin sinne suunnata.

Kuvassa myös toinen hauska kollari, joka päätyi kokeiluun, mutta ei kassalle asti.

Huih! Peilit väärentää! Sormus ei ole siis vasemmassa nimettömässä. 😉

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram